Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

HIFK napsi tarjotut pisteet

 

HIFK napsi tarjotut pisteet


Bandyklassikko oli houkutellut Viitaniemeen hiukan yli kolmesataa katsojaa talviseen iltapäivään. Yleisö odotti tiukkaa kamppailua, mutta hiukan toisin kävi. JPS joutui antamaan tasoitusta, kun joukkueen libero ja puolustuksen johtohahmo Matti Viitanen ei pukenut peliasua ylleen. Syynä oli Matin vihoitellut sitkeä nivusvamma, joten valmennus päätti säästellä "Maffaa" kevään koitoksiin. Muutenkin puolustuslinjaa muokattiin!

HIFK aloitti vahvasti ja saa vielä onnekkaan avausmaalin jo kymmenen minuutin kohdalla. JPS-vahti Baranovin torjumasta kulmalyönnistä osuu pallo maalille rynnänneeseen Aku Ojasen vartaloon, josta se kimmahtaa maalin kattoon! HIFK vyöryttää hyökkäyksiään ja JPS-puolustus on hätää kärsimässä. Tasaiseen tappavaan tahtiin tekee HIFK avausjaksolla maalejaan. Välillä hyvillä nostoilla puolustuksen selustaan ja välillä kotijoukkueen "kardinaalimunauksista". JPS rikkoi kuparisen minuutti ennen jakson päätöstä., kun Joni Vuopio purjehtii keskustaan ja levittää älykkäästi laitaan täyteen vauhtiin Mikko Böhmille. Mikko ei erehdy ja tauolle lähdettin kotijoukkueen kannalta murheellisissa luvuissa 1-5.

Toiselle jaksolle tuli JPS paremalla asenteella, mutta HIFK tekaisee kuitenkin ensimmäisenä maalin. Maalintekijänä illan koitoksessa kunnostaunut HIFK:n Eetu Karhunen (4maalia) tekee kolmannensa! Minuutti myöhemmin Matti Oksanen kaventaa 2-6 tarkalla alanurkka laukauksella. 62 minuuttia ja HIFK:n puolustus lahjoittaa paikan JPS:n palkitulle Mikko Böhmille, joka kiittää ja kuittaa tilanteeksi 3-6. JPS:n hyökkäyspeli parani huomattavasti. Maalinteko paikkoja luotiin mukavasti, mutta viimeinen silaus puuttui. Lisäksi HIFK joutui rikkomaan parin jäähyn arvoisesti. JPS ei onnistunut hyödyntämään miesylivoimaansa ja HIFK rankaisee kymmenen minuuttia ennen loppua kahdesti. Ensin pitkä pallo ja unohdettu Tomi Tasten ja sitten Eetu Karhunen täydentää saldonsa pienestä kulmasta. Niko Herranen maalaa loppunumeroiksi 4-8. HIFK oli varsinkin avausjaksolla parempi, puhkoen JPS-puolustusta mielin määrin. Toisella jaksolla kotijoukkueella oli hyviä hetkiä ja jopa pelin hallintaakin. Valitettavasti vain tänään näkyi puolustuksen johtajan puuttuminen juuri sen verran, ettei ottelun voittajasta ollut epäselvyyttä. HIFK:n parhaana palkittiin peliä hyvin järjestellyt Rolf Larsson.

JPS:lla alkaa kahden viikon maaottelutauko, joka käytetään lepoon, vaivojen paranteluun sekä tiukkaan harjoitteluun kevään koitoksia varten!

JPS pisteet: Mikko Böhm 2+0, Matti Oksanen 1+0, Niko Herranen 1+0, Joni Vuopio 0+1 ja Tuomas Rintala 0+1. mv. Alex Baranov.

JPS:n tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


Jyväskylän Seudun Palloseura ry - logo

JPS - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Riku Hämäläinen solmi jatkosopimuksen JPS:n kanssa

Riku Hämäläinen solmi jatkosopimuksen JPS:n kanssa

Bandyliigakauteen valmistautuva JPS on kiinnittnyt tärkeän palasen joukkueeseen, kun seuran oma kasvatti ja viime kaudella kapteenin nauhaa kantanut Riku Hämäläinen on solminut jatkosopimuksen.

Lue lisää
JPS:n riveihin nuorta voimaa pohjoisesta

JPS:n riveihin nuorta voimaa pohjoisesta

JPS:n joukkue Bandyliigan kaudelle 2020-2021 jatkaa vahvistumistaan, kun punapaitaan saapuu torniolaisesta LRK:sta Joonas Hiltunen ja Juho Kaaretkoski.

Lue lisää
Jarno Eronen ja Jasu Koljonen jatkavat JPS:n riveissä

Jarno Eronen ja Jasu Koljonen jatkavat JPS:n riveissä

Bandyliigakauteen 2020-2021 valmistautuva JPS:n edustusjoukkue on jatkanut joukkueen rakentamista. Tällä kertaa jatkosopimukset on solmittu kahden maalinälkäisen luottomiehen kanssa, kun Jarno Eronen ja Jasu Koljonen jatkavat Jipsissä myös ensi kaudella.

Lue lisää
Jatkosopimuksia JPS:n alakertaan

Jatkosopimuksia JPS:n alakertaan

Bandyliigakauteen 2020-2021 valmistautuva JPS:n edustusjoukkue on tehnyt jatkosopimukset kahden alakerran luottopelaajan kanssa. Aku Palsola ja Aleksi Niemi edustavat punapaitoja myös tulevalla kaudella.

Lue lisää
Paluumuuttajia Jipsin riveihin

Paluumuuttajia Jipsin riveihin

Bandyliigakauteen 2020-2021 valmistautuva JPS on tehnyt sopimuksen kahden uusvanhan pelaajan kanssa. Joukkueeseen palaavat Joni Vuopio ja Tuukka Ässämäki.

Lue lisää
Saku Hämäläinen Bandyliigan pudotuspelien paras pelaaja

Saku Hämäläinen Bandyliigan pudotuspelien paras pelaaja

JPS:n Saku Hämäläinen on valittu Bandyliigan pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi. Hämäläinen teki kahdeksaan pudotuspeliotteluun 10 maalia ja 12 tehopistettä.

Lue lisää