Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Veiterä väänsi kotivoiton

 

Veiterä väänsi kotivoiton


JPS lähti kohti itärajaa ilman luottopuolustajaansa Visa Knuuttilaa ja lisäksi muutama pelaaja oli flunssa-toipilaana mukana! Ensimmäisen jakson alku oli tarkkaa puolustamista molemmilta ryhmiltä. JPS ehkä loi tilanteita paremmin, niissä kuitenkaan onnistumatta. Peli oli ehtinyt vanhentua 24min., kun kotijoukkue tekee avausosumansa rangaistuslyönnistä Manu Puumalaisen toimesta. Kolme minuuttia myöhemmin Veiterän hahmo Miikka Tujula aloittaa maalitehtailunsa ja tilanne 2-0. JPS painoi jakson lopulla vimmatusti. Tuomas Rintala avaa JPS:n maalitilin. Jaakko Liukkonen syöttää Rintalalle, joka ajaa pieneen kulmaan pistäen pallon tarkasti takatolpan viereen!Veiterän puolustus joutuu rikkomaan Matti Oksasta, joka itse lyö rangaistuslyönnin varmasti verkkoon. Taukoa lähdettiin viettämään lukemissa 2-2.

Pieni lumikerros toisen jakson alkuun piti pelin hienoudet hieman piilossa, koska jäässä pelaaminen vaikeutui. Jakson maalinteon aloittaa jälleen Veiterä. Antti-Juuso Ropo siirtää kotijoukkueen 3-2 johtoon. Kolme minuuttia myöhemmin Tujula on yksin läpi, eikä erehdy. 62min.,  Joni Vuopio lyö hyvän vaparin ja Niko Herranen kaventaa paluupallosta 4-3. Viisi minuuttia myöhemmin pallo putoaa Jarkko Kinnuselle JPS-maalin eteen, josta Kinnunen siirtää Veiterän jo 5-3 karkumatkalle. Pelikellossa 70min., kun Miika Putkonen tekee maalinedustahässäkästä kavennuksen 5-4. JPS painoi päälle ärhäkästi hakien tasoitusta. Vuopion ja Rintalan avopaikat sekä muutamat kulmalyönnit eivät tuoneet palkintoa tällä kertaa. Ottelun lopussa sai JPS pari jäähyä turhista mielenilmaisuista, jotka tosin pulpahtivat selvistä erotuomareiden virheistä. Miikka Tujula kiertää pelin viimeisellä sekunnilla Veiterä-vahdin pitkästä heitosta jälleen tekopaikkaan ja sinetöi kotijoukkueen voittonumerot 6-4. JPS:n parhaana palkittiin Sampsa Purhonen.

JPS pisteet: Tuomas Rintala 1+0, Matti Oksanen 1+0, Niko Herranen 1+0, Miika Putkonen 1+0, Jaakko Liukkonen 0+1 ja Joni Vuopio 0+1. mv. Valtonen

JPS:n tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


Jyväskylän Seudun Palloseura ry - logo

JPS - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Riku Hämäläinen solmi jatkosopimuksen JPS:n kanssa

Riku Hämäläinen solmi jatkosopimuksen JPS:n kanssa

Bandyliigakauteen valmistautuva JPS on kiinnittnyt tärkeän palasen joukkueeseen, kun seuran oma kasvatti ja viime kaudella kapteenin nauhaa kantanut Riku Hämäläinen on solminut jatkosopimuksen.

Lue lisää
JPS:n riveihin nuorta voimaa pohjoisesta

JPS:n riveihin nuorta voimaa pohjoisesta

JPS:n joukkue Bandyliigan kaudelle 2020-2021 jatkaa vahvistumistaan, kun punapaitaan saapuu torniolaisesta LRK:sta Joonas Hiltunen ja Juho Kaaretkoski.

Lue lisää
Jarno Eronen ja Jasu Koljonen jatkavat JPS:n riveissä

Jarno Eronen ja Jasu Koljonen jatkavat JPS:n riveissä

Bandyliigakauteen 2020-2021 valmistautuva JPS:n edustusjoukkue on jatkanut joukkueen rakentamista. Tällä kertaa jatkosopimukset on solmittu kahden maalinälkäisen luottomiehen kanssa, kun Jarno Eronen ja Jasu Koljonen jatkavat Jipsissä myös ensi kaudella.

Lue lisää
Jatkosopimuksia JPS:n alakertaan

Jatkosopimuksia JPS:n alakertaan

Bandyliigakauteen 2020-2021 valmistautuva JPS:n edustusjoukkue on tehnyt jatkosopimukset kahden alakerran luottopelaajan kanssa. Aku Palsola ja Aleksi Niemi edustavat punapaitoja myös tulevalla kaudella.

Lue lisää
Paluumuuttajia Jipsin riveihin

Paluumuuttajia Jipsin riveihin

Bandyliigakauteen 2020-2021 valmistautuva JPS on tehnyt sopimuksen kahden uusvanhan pelaajan kanssa. Joukkueeseen palaavat Joni Vuopio ja Tuukka Ässämäki.

Lue lisää
Saku Hämäläinen Bandyliigan pudotuspelien paras pelaaja

Saku Hämäläinen Bandyliigan pudotuspelien paras pelaaja

JPS:n Saku Hämäläinen on valittu Bandyliigan pudotuspelien parhaaksi pelaajaksi. Hämäläinen teki kahdeksaan pudotuspeliotteluun 10 maalia ja 12 tehopistettä.

Lue lisää