Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

KaDy saa vieraita Porista

 
KaDy saa vieraita Porista

KaDy palasi pohjoisen turneeltaan kolmen pisteen kanssa ja jatkaa lauantaina kotiottelulla PoPa:aa vastaan. Porilaisjoukkue löytyy sarjataulukosta sijalta kuusi, vain kaksi sijaa Dynamoa alempaa. KaDy:n edellinen ottelu päättyi 3-6 -voittoon FTK:sta, kun PoPa puolestaan hävisi kotonaan Sievi Futsalille 3-4.

KaDy ja PoPa eivät ole vielä tällä kaudella toisiaan kohdanneet. Viime kauden kohtaamisten perusteella KaDy-leiri kuitenkin arvioi tuntevansa lauantaisen vastustajansa vahvuudet ja heikkoudet.

-PoPa:n puolustuspeli on aiemmin perustunut melko puhtaaseen miesvartiointiin, ja tarvittaessa joukkue on myös kyennyt vahvaan fyysiseen peliin. Itse asiassa viime kaudella PoPa oli kenties koko liigan fyysisin joukkue. Valmistaudumme otteluun normaalisti, ja miesvartioinnin murtamiseen löytyy kyllä ratkaisukeinoja, KaDy:n valmennusryhmään kuuluva Kerkko Huhtanen toteaa.

Dynamon puolustus pitää

KaDy on päästänyt tällä kaudella ylivoimaisesti vähiten maaleja koko liigassa. Maalisuhde on kahdeksan pistettä plussan puolella, kun PoPa:lla se on kolme osumaa miinuksella. Pelaaja-valmentaja Huhtanen varoittaa kuitenkin antamasta liian suurta painoarvoa edellisen pelin 3-6 -voitolle.

-Teimme viime pelissä kuusi maalia, mutta siitäkin huolimatta FTK laittoi meidät ottelun toisella puoliajalla tiukoille. Toisaalta tuo peli myös oli molemmille joukkueille tuplaviikonlopun toinen ottelu, joten suuria johtopäätöksiä siitä ei kannattane vetää.

Tälle kaudelle tehtyjä muutoksia vastustajan pelitavassa Huhtanen ei vielä pysty arvioimaan, mutta pelaajarintamalla tapahtuneet muutokset on kuitenkin huomioitu.

-Joonas Laurikainen on PoPa:lle tärkeä pelaaja ja yksi liigan vaarallisimpia yksilöitä. Tosin vielä viime kaudella joukkueen kantavana voimana toimi GFT:iin siirtynyt Jarkko Reinikka, jonka saappaita ei myöskään kovin helposti täytetä.  Joka tapauksessa lähdemme voittamaan ottelua. Puolustuksemme on raudanluja ja luotan siihen, että tulevana lauantaina hyökkäyksessäkin tullaan näkemään onnistumisia, Huhtanen summaa.

Tervetuloa seuraamaan Futsal-Liigan ottelua KaDy-PoPa Monitoimitalolle lauantaina kello 19.00 alkaen!

Dynamon tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kampuksen Dynamo ry - logo

KaDy - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Champions League -kävijä Kampuksen Dynamo kotiareenalla

Champions League -kävijä Kampuksen Dynamo kotiareenalla

Kampuksen Dynamon miehet jatkavat pistejahtiaan lauantaina 11.11., kun vieraaksi Monitoimitalon ÄSSÄ-Areenalle saapuu TPK Turusta.

Lue lisää
KaDyn miehet kohti ´pohjoisen tuplaa´, lauantaina vastassa FC Kemin tähtisikermä

KaDyn miehet kohti ´pohjoisen tuplaa´, lauantaina vastassa FC Kemin tähtisikermä

UEFA:n futsalin Mestarien Liigan peleistä Kaunasista myöhään sunnuntaina kotiutunut Kampuksen Dynamo pääsee jälleen tien päälle.

Lue lisää
KaDy kohtaa lauantaina Espoossa EBK:n

KaDy kohtaa lauantaina Espoossa EBK:n

Kampuksen Dynamo suuntaa lauantaina vierasreissuun pääkaupunkiseudulle, jossa kohdataan espoolainen EBK.

Lue lisää
Kampuksen Dynamo kaatoi AEL Limassolin 2-7, jatkopaikka on yhä mahdollinen

Kampuksen Dynamo kaatoi AEL Limassolin 2-7, jatkopaikka on yhä mahdollinen

Kampuksen Dynamo otti komean voiton UEFA:n Futsalin Mestarien Liigan Main Roundilla Kaunasissa torstaina. Keskiviikon heikon avausottelun jälkeen KaDy pelasi kuin uudelleensyntyneenä ja selättä Kyproksen mestari AEL Limassolin maalein 2-7.

Lue lisää
KaDy kohtaa sunnuntaina ÄSSÄ-Areenalla hallitsevan mestarin, HIFK:n

KaDy kohtaa sunnuntaina ÄSSÄ-Areenalla hallitsevan mestarin, HIFK:n

KaDyn syyskausi Naisten Futsal-Liigassa jatkuu kotiottelulla, kun Monnarin ÄSSÄ-Areenalle saapuu hallitseva Suomen mestari HIFK.

Lue lisää
KaDy haastaa kotonaan pronssijoukkue YIlveksen

KaDy haastaa kotonaan pronssijoukkue YIlveksen

KaDyn naiset palaavat sunnuntaina Monnarin Ässä-Areenalle, jossa otetaan mittaa Ylöjärven Ilveksestä.

Lue lisää