Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Haki saapuu Happeen vieraaksi

 
Haki saapuu Happeen vieraaksi

Vantaalainen AC HaKi saapuu Happeen vieraaksi perjantaina tavoitteenaan napata kauden ensimmäinen voitto. Happee puolestaan ei ole onnistunut voittamaan kotisalissaan, joten ottelussa on extralatinkia molempien joukkueiden puolesta. Voitolla Happee nousisi sarjassa peräti kuusi pykälää kuudennelle sijalle. Keskikastissa on siis tasaista.

Teemu Kalinaisen luotsaama ja vahvasti uudistunut HaKi on hävinnyt niukasti SSV:lle, Loviisalle sekä Trackersille mutta viimeisimmässä ottelussa se koki murskatappion TPS:n vieraana lukemin 10-2. Joukkue on kuitenkin esittänyt yllättävän pirteitä otteita vaikka pistepussi on vielä avaamatta.

Uskoa Nokian kaadosta

Happee lähti Nokialle perusasioihin keskittyen. Peli toimikin jo ajoittain paremmin ja kadoksissa olleita tehoja löytyi koneistosta hieman tutumpaan malliin. Tehomiehenä toimi Juuso Heikkinen (3+2), joka kasvatti koko kauden tehosaldoaan kahdeksaan pisteeseen. Joonas Kaasalainen ja Johnny Kotro värkkäsivät kaksi maalia mieheen ja tuplasivat näin kauden maalisaldonsa. Kapteeni Petri Kauko uskoo joukkueen löytäneen tarvittavan rentouden voittamiseen:

- Tekeminen oli jo paljon parempaa Krp:tä vastaan. Keppiä ei puristettu alkukauden malliin ja keskittyminen oli oikeansuuntaista. Puolustuspäässä oli kuitenkin vielä paljon pahoja tilanteita joissa Kosonen joutui venymään haamutorjuntoihin. Perjantaina otamme kauden ensimmäisen kotivoiton ja asenteesta se ei ainakaan jää kiinni, lupaa Kauko.

Kokenut kaarti palailee pelikuntoon

Kokeneen osaston edustajista Mikko Lehto on hiljalleen tekemässä paluuta kentille ja mies nähtiinkin jo tositoimissa salitreeneissä.

- Vielä on meno hieman jäykähköä  mutta jossain vaiheessa on kuitenkin tultava mukaan 100%:sti. Pelihaluja löytyy kyllä. Katsotaan nyt rauhassa kuinka polvi reagoi, kommentoi Lehto

Tiistain harjoituksissa nähtiin myös Roope Pietilä, joka on siviilikiireiden vuoksi joutunut olemaan sivussa käytännössä koko alkukauden.

- Virtaa on pelille reippaasti, saa nähdä pääsekö perjantaina askiin. Pakisto on kärsinyt muutenkin paljon loukkaantumisista ja muista poissaoloista, joten jos pystyn auttamaan joukkuetta millä keinoin tahansa niin olen siihen valmis, kommentoi Pietilä tilannettaan.

Alkukauden hieman totuttua tahmeammain verkkoja heilutellut Lasse Riitesuo on viimeistellyt kuudessa pelissä epätyypilliset 4+6 tehopisteet, vaikka laukauksia on kertynyt koko liigassa toiseksi eniten (66).

- Ruuti on ollut kyllä kieltämättä hieman märkää. Muutamia poissaoloja on tullut niin henkisesti kuin fyysistestikin iloisen perhetapahtuman seurauksena. Arki alkaa kuitenkin pikkuhiljaa asettumaan uomiinsa ja Nokialla tuntui ensi kertaa, että en pelannut peliä auton ikkunasta. Suunta on ollut koko joukkueella parempaan päin, joten eiköhän perjantaina nähdä jälleen villiä hirvitanssia Monarilla, päättää Riitesuo.

Happeen tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


Happee ry - logo

Happee - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Roni Laasonen pukee Hirvipaidan ylleen myös ensi vuonna

Roni Laasonen pukee Hirvipaidan ylleen myös ensi vuonna

Ensimmäistä kauttaan Jyväskylässä pelaava Roni Laasonen on solminut vuoden jatkosopimuksen Happeen kanssa.

Lue lisää
Iiro Kinnunen ja Juha Rautiainen Amppareihin

Iiro Kinnunen ja Juha Rautiainen Amppareihin

Kaksikko liittyy O2-Jyväskylän riveihin lainasopimuksella Sveitsistä.

Lue lisää
Steamersille kaksi tärkeää jatkosopimusta

Steamersille kaksi tärkeää jatkosopimusta

Eino Heinonen ja Miika Malkamäki jatkavat Steamersin riveissä ensi kaudella.

Lue lisää
Joni Lempinen jatkaa Amppariuraansa

Joni Lempinen jatkaa Amppariuraansa

Joukkueen monivuotinen kapteeni surisee Ampparipaidassa myös ensi kaudella.

Lue lisää
Julius Sieppi palaa Amppareihin

Julius Sieppi palaa Amppareihin

O2-Jyväskylän Miesten Edustusjoukkue saa tulevalle kaudelle riveihinsä mieluisan paluumuuttajan, kun siviilikiireiden johdosta välivuoden pitänyt puolustaja Julius Sieppi palaa Ampparipaitaan.

Lue lisää
Happee julkaisi joukkueensa

Happee julkaisi joukkueensa

Happeen miesten liigajoukkueen pelaajarunko säilyy pitkälti päättyneestä kaudesta samanlaisena. Uusina pelaajina joukkueeseen liittyvät Sveitsistä kotiinpalaava Jonne Junkkarinen, EräViikingeistä siirtyvä hyökkääjä Roni Laasonen sekä sveitsiläishyökkääjä Silvan Bolliger.

Lue lisää