Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

GFT vei kärkikamppailun

GFT vei kärkikamppailun

 

Futsal-liigan kärkikamppailu käytiin lauantaina Espossa, kun kotijoukkue GFT sai vastaansa sarjakärki Kampuksen Dynamon. Jyväskyläläisillä oli jälleen mahdollisuus varmistaa runkosarjan voitto varsinaisella peliajalla, toiseksi viimeisellä kierroksella. 

Ensimmäinen jakso alkoi tasaisesti molempien rakennellessa hyviä tilanteita vuorotahtiin. Maalivahdit ANTTI KOIVUMÄKI ja JUHA-MATTI SAVOLAINEN kuitenkin hoitelivat omat tonttinsa hyvin. Maalien makuun päästiin ensimmäisen jakson puolenvälin jälkeen. Ensin kotijoukkueen hahmona häärinyt ANTTI ARVOLA ohitti Savolaisen ottelun 13. minuuutilla. SERGEI KORSUNOV iski lukemat tasoihin hetkeä myöhemmin, ja JANI KORPELA vei vieraat 1-2 johtoon melkein seuraavasta tilanteesta. Hattutempun viimeistellyt Arvola iski kuitenkin kotijoukkueelle kaksi maalia vielä jakson loppuhetkillä, joten puoliajalle lähdettiin GFT:n 3-2 johdossa. 

Toista jaksoa mentiin pitkästi ilman suurempia tapahtumia. GFT puolusti hyvin ja piti dynamolaiset poissa maalinedustalta. NIKO STENHOLMIN napauttaessa taululle 4-2 lukemat, näytti dynamolaisten selkäranka olevan katkaistu. Vierailla ei tuntunut olevan keinoja murtautua espoolaisten tiukan puolustuksen läpi millään. NEWTON JR. unohdettiin hetkeksi yksin maalinedustalle, ja mies kavensikin tilanteeksi 4-3. Näihin lukemiin kuitenkin jäätiin, vaikka KaDy haki tasoitusta lentävän maalivahdin avulla ottelun loppuhetkillä. 

GFT- KADY 4-3 (3-2) 
23.2.2019 OPINMÄEN LIIKUNTAHALLI 

Maalintekijät GFT: Antti Arvola 3, Niko Stenholm
Maalintekijät KaDy: Sergei Korsunov, Newton Jr., Jani Korpela

Dynamon tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Kampuksen Dynamo ry - logo

KaDy - 2018-2019 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2018-2019

Ottelut kaudella 2018-2019

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Champions League -kävijä Kampuksen Dynamo kotiareenalla

Champions League -kävijä Kampuksen Dynamo kotiareenalla

Kampuksen Dynamon miehet jatkavat pistejahtiaan lauantaina 11.11., kun vieraaksi Monitoimitalon ÄSSÄ-Areenalle saapuu TPK Turusta.

Lue lisää
KaDyn miehet kohti ´pohjoisen tuplaa´, lauantaina vastassa FC Kemin tähtisikermä

KaDyn miehet kohti ´pohjoisen tuplaa´, lauantaina vastassa FC Kemin tähtisikermä

UEFA:n futsalin Mestarien Liigan peleistä Kaunasista myöhään sunnuntaina kotiutunut Kampuksen Dynamo pääsee jälleen tien päälle.

Lue lisää
KaDy kohtaa lauantaina Espoossa EBK:n

KaDy kohtaa lauantaina Espoossa EBK:n

Kampuksen Dynamo suuntaa lauantaina vierasreissuun pääkaupunkiseudulle, jossa kohdataan espoolainen EBK.

Lue lisää
Kampuksen Dynamo kaatoi AEL Limassolin 2-7, jatkopaikka on yhä mahdollinen

Kampuksen Dynamo kaatoi AEL Limassolin 2-7, jatkopaikka on yhä mahdollinen

Kampuksen Dynamo otti komean voiton UEFA:n Futsalin Mestarien Liigan Main Roundilla Kaunasissa torstaina. Keskiviikon heikon avausottelun jälkeen KaDy pelasi kuin uudelleensyntyneenä ja selättä Kyproksen mestari AEL Limassolin maalein 2-7.

Lue lisää
KaDy kohtaa sunnuntaina ÄSSÄ-Areenalla hallitsevan mestarin, HIFK:n

KaDy kohtaa sunnuntaina ÄSSÄ-Areenalla hallitsevan mestarin, HIFK:n

KaDyn syyskausi Naisten Futsal-Liigassa jatkuu kotiottelulla, kun Monnarin ÄSSÄ-Areenalle saapuu hallitseva Suomen mestari HIFK.

Lue lisää
KaDy haastaa kotonaan pronssijoukkue YIlveksen

KaDy haastaa kotonaan pronssijoukkue YIlveksen

KaDyn naiset palaavat sunnuntaina Monnarin Ässä-Areenalle, jossa otetaan mittaa Ylöjärven Ilveksestä.

Lue lisää