Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

D Team palasi voittokantaan

 
D Team palasi voittokantaan

D Team onnistui katkaisemaan neljän ottelun mittaisen tappioputkensa voittamalla Hokin aina jatkoajalle asti venyneessä ottelussa. Jatkoaikatappion myötä myös Hokki sai yhden tärkeän pisteen ja jatkaa taistelua sijoista 8-11.

Ottelu alkoi kotijoukkueen komennossa. Ensimmäistä erää ei oltu pelattu kymmentäkään minuuttia, kun D Team johti jo kahdella maalilla. Ensin Markus Poukkula tälläsi pelin 1-0:aan ja reilua minuuttia myöhemmin Timo-Pekka Heikkinen hyödynsi ylivoimatilaisuuden, ja latoi taululle lukemat 2-0. Tässä vaiheessa näytti siltä, että sarjakolmonen ryöpyttää kajaanilaisia miten tahtoo. Hokki ei kuitenkaan jäänyt vaikeroimaan, vaan valmentaja Vladimir Kolek otti aikalisän. Tämä tuntui tepsivän, sillä muutamaa minuuttia myöhemmin Ville Komulainen kavensi pelin 2-1:een Evgeni Fofanovin syötöstä.

Toiseen erään lähdettiin kuitenkin kotijoukkueen johtaessa. Tätä iloa ei pitkään riittänyt, sillä nyt oli puolestaan Hokin vuoro tehdä kaksi maalia muutamaan minuuttiin. Yohann Auvitu otti kaksiminuuttisen heti erän alkuun, ja tämä kostautui. Pietari Kolhonen tasoitti pelin ylivoimalla 2-2:een. Tämän jälkeen oli Mikko Heiskasen vuoro lähteä boxiin ja Hokki pääsi jälleen pelaamaan ylivoimaa. Kului kymmenen sekuntia ja punalamppu syttyi jälleen. Antti Reivonen vei vierailijat 2-3 johtoon ja kotijoukkueella riitti mietittävää. Hokin maalin jälkeen alkoikin jäähykierros. Hokki otti kolme kakkosta tasaisin väliajoin ja tarjosi näin D Teamille tilaisuutta tulla takaisin tasoihin. D Team jätti nämä optiot kuitenkin käyttämättä.

Kolmannessa erässä D Team tuli sitten tasoihin. Kun ylivoimat eivät ottaneet luonnistuakseen, tehtiin maali viidellä viittä vastaan. Kolmatta erää oli pelattu kolmisen minuuttia, kun Pekka Jormakka käytti tilaisuutensa ja laittoi pelin 3-3:een. Syöttöpisteet merkkautettiin Ilkka Heikkilälle ja Lauri Taipalukselle. Enempää maaleja ei D Team varsinaisella peliajalla pystynyt tekemään, vaikka laukauksia olikin kiitettävästi Hokkiin verrattuna. D Teamin Jarno Laitinen torjui ottelun aikana 19 kiekkoa 22:sta siinä missä Hokin Sami Koskela venyi kiekon eteen 36 kertaa 40:stä.

Homma päättyi siis lopulta kotijoukkueen voittoon, kun Yohann Auvitu ratkaisi ottelun jatkoajalla. Näin D Team siirtyi takaisin voittokantaan ja katkaisi neljän ottelun tappioputkensa. Hankitut kaksi pistettä pitää D Teamin yhä kahden pisteen johdossa takaa hengittävästä Sportista. Sportilla on tosin yksi ottelu vähemmän pelattuna. Hokki sai puolestaan raavituksi yhden pisteen ja otti näin hieman kiinni tänään oman ottelunsa hävinnyttä Jokipoikia. Sijoitus on kuitenkin edelleen karsintarajan huonommalla puolella, ja Jokipojilla on lisäksi yksi ottelu vähemmän pelattuna. Vaikka tilanne onkin tämä, ei playoff-paikkakaan ole Hokille mahdottomuus. Kahdeksantena olevaan HeKiin on eroa kuusi pistettä. Hokin seuraava ottelu on vasta perjantaina juurikin edessä olevaa Jokipoikia vastaan. D Team jatkaa koitoksiaan keskiviikkona, jolloin vastaan asettuu niin ikään Jokipojat

Mestiksen (Anssi Korhonen) tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


D Team Jyväskylä Oy - logo

D Team - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


YohannAuvitu

Yohann Auvitu

27.7.1989 Fury sur Seine, FRA
Tiedot

Ilkka Heikkilä

1.7.1988 Jyväskylän mlk
Tiedot

Timo-Pekka Heikkinen

21.3.1985 Jyväskylä
Tiedot

Mikko Heiskanen

22.7.1985 Joroinen
Tiedot

PekkaJormakka

Pekka Jormakka

14.9.1990 Jyväskylän Mlk
Tiedot

Jarno Laitinen

27.3.1988 Pirkkala
Tiedot

MarkusPoukkula

Markus Poukkula

24.9.1988 Raahe
Tiedot

Lauri Taipalus

14.1.1988 Alavus
Tiedot


JYPin ja KeuPan välillä pelaajaliikennettä

JYPin ja KeuPan välillä pelaajaliikennettä

JYPin ja KeuPa HT:n yhteistyö tuottaa maalivahtiliikennettä molempiin suuntiin. Juuri loukkaantumisestaan toipunut Topias Leinonen on vuokralla Keuruulla perjantaihin saakka.

Lue lisää
JYP ja maalitykki sopimukseen

JYP ja maalitykki sopimukseen

JYP on solminut jatkosopimuksen tämän kauden maalitykkinsä Robert Rooban kanssa. Jatkosopimus kattaa tulevan pelikauden 2021-2022.

Lue lisää
JYPin ja Miska Siikosen tiet eroavat

JYPin ja Miska Siikosen tiet eroavat

JYP Jyväskylä Oy ja Miska Siikonen ovat yhteisymmärryksessä purkaneet osapuolten välisen pelaajasopimuksen.

Lue lisää
JYPin ja Alex Lintuniemen tiet eroavat

JYPin ja Alex Lintuniemen tiet eroavat

JYP Jyväskylä Oy ja Alex Lintuniemi ovat yhteisymmärryksessä purkaneet osapuolten välisen pelaajasopimuksen, joka oli voimassa kaudelle 2021-2022 asti.

Lue lisää
Dallas Starsin huippulupaus Dellandrea Hurrikaanipaitaan

Dallas Starsin huippulupaus Dellandrea Hurrikaanipaitaan

NHL-seura Dallas Stars on lainannut huippulupaavan hyökkääjänsä Ty Dellandrean JYPin riveihin toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella.

Lue lisää
Maajoukkuemiesten korvaajina kokeneita kehäkettuja ja nuorta voimaa

Maajoukkuemiesten korvaajina kokeneita kehäkettuja ja nuorta voimaa

JYP Jyväskylä Oy on lainannut Mestis yhteistyöseura KeuPa HT:lta hyökkääjät Joonas Larinmaan, Janne Kumpulaisen, sekä Jani Siekkisen tulevan keskiviikon Porin vierasottelua varten.

Lue lisää