Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

FTK nurin - KaDy osui peräti kuudesti

 
FTK nurin - KaDy osui peräti kuudesti

Pohjoisen kiertueelta mukaan kolme pistettä

KaDy kokosi rivinsä lauantaisen Tervarit-tappion jäljiltä marssien nihkeään mutta ansaittuun voittoon sarjan heittopussiksi joutuneesta FTK:sta. Ensimmäinen jakso zumbattiin vieraiden komennossa, ja taululle piirtyi turvallisen tuntuinen 0-3 -taukojohto. Maalinteon aloitti Matias Juvonen, sitä jatkoi Antti Maltsin, ja ensimmäisen jakson osalta sen lopetti Tomi Lahtinen.

Odotettua pirteämmällä jalalle liikkeellä ollut FTK pystyi etenkin toisella jaksolla luomaan tukun kelpo maalipaikkoja. Maalinsuulla Niila-Ville Laitinen kuitenkin eksyi onnistuneesti kotijoukkueen yritelmien eteen. FTK:n tuhriessa etsikkoaikansa iski vierasjoukkue, kun Mikko Kytölä onnistui maalinteossa.

Konkari Keijo Huusko nostatti kotikatsomon toiveita kaventamalla takatolpalta 1-4:ään. KaDyn miesvartiointi yskähteli aika ajoin, mutta hyökkäyspäässä ketsuppipullo oli vihdoin auennut. Miikka Järvenpää kuittasi Huuskon maalin; Tommy Torvikosken 2-5 -maaliin vastauksen antoi Juvonen, jonka illan toinen leijasi tyhjään nuottaan. Loppulukemat 6-3 survaisi sisään FTK:n Henri Louste.

- Kolme pistettä kuitenkin irtosi tältä reissulta tällä kertaa, joten ei tässä ihan kyynel silmässä tarvitse lähteä. Jätkät olis voinu Tervareita vastaan tehdä edes sen yhden. Ja tänään ryöppysi vetoja jatkuvalla syötöllä. Huhhuh, parhaana palkittu KaDy-vahti Laitinen tilittää täyden iltapuhteen hionneena.

Dynamon tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


Kampuksen Dynamo ry - logo

KaDy - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



KaDy Intalan hattutempulla voittoon PJK:sta

KaDy Intalan hattutempulla voittoon PJK:sta

Kampuksen Dynamo aloitti Pirkanmaan tuplapeliviikonlopun Pirkkalan Jalkapalloklubin vieraana.

Lue lisää
KaDy jäi pisteittä Somerolla

KaDy jäi pisteittä Somerolla

Kampuksen Dynamo matkasi sunnuntaina Somerolle kahdeksan voiton myötätuulessa. Sarjassa sijalla 7. ollut SoVo tuli otteluun kovalla sykkeellä, ja Valmir Seferi aloitti maalinteon kulmapotkusta.

Lue lisää
KaDy taisteli voiton Sievissä

KaDy taisteli voiton Sievissä

Kampuksen Dynamo haki Sievistä voiton vajaamiehisenäkin. KaDyn tuplaviikonloppu tuotti näin 5 pistettä jyväskyläläisille.

Lue lisää
KaDy voitti GFT:n jatkoajalla kotonaan

KaDy voitti GFT:n jatkoajalla kotonaan

Kampuksen Dynamo voitti jatkoajalla Golden Futsal Teamin Jyväskylässä pelatussa kovatempoisessa ottelussa. Voitto maistui jyväskyläläisille, koska GFT oli voittanut peräti kuusi viimeisintä keskinäistä liigan runkosarjaottelua.

Lue lisää
KaDy ja ToPV tasapeliin, KaDy vei voittomaalikilpailun

KaDy ja ToPV tasapeliin, KaDy vei voittomaalikilpailun

Futsalvuosi 2021 alkoi Jyväskylän Monnarilla todellisella trillerillä. Koronatilanteen vuoksi tyhjille katsomoille pelattu ottelu oli kovatempoista ja varsin kovatasoista futsalia tämän hetken kuumimpien liigajoukkueiden kesken.

Lue lisää
KaDy kukisti kotonaan PJK:n

KaDy kukisti kotonaan PJK:n

Miesten Futsal-Liigan tuplaotteluviikonlopun KaDyn osalta päätti kotiottelu Pirkkalan Jalkapalloklubia vastaan.

Lue lisää