Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

HeKi taisteli pisteet Jyväskylästä

 
HeKi taisteli pisteet Jyväskylästä

HeKi tuli otteluun erinomaisen hyvällä jalalla. Luistin kulki ja asenne oli kohdillaan. Taklaukset vietiin loppuun asti ja vaikutti siltä, että HeKi on tänään selvästi kotijoukkuetta nälkäisempi. Vaarallisia tilanteita rakennettiin D-päätyyn ja hyökkäyksissä oli yritystä mukana. Avausmaalia haettiin vimmatusti, mutta se jäi kuitenkin syntymättä.

Erän puolessa välissä myös D Team pääsi tempoon mukaan. Tilanteita nähtiin molemmissa suunnissa, eikä se avausmaali aina niin kaukana ollut. Kotijoukkueen Turo Asplundilla oli muutamaan otteeseen hyvät saumat rikkoa kuparinen, mutta tilaisuudet jäivät käyttämättä.

Erän lopussa nähtiin pienoinen jäähysuma, kun ensin D Teamin Samuli Kankaanperä otti kaksiminuuttisen poikittaisesta mailasta. HeKille tarjoutui tilaisuus ylivoimaan, mutta tätä tilaisuutta ei kuitenkaan kauaa kestänyt, sillä HeKin Aapo Lampinen pysäytti D Teamin nousun keskialueella kiinnipitämisjäähyn arvoisesti. Jatkettiin neljällä neljää vastaan, jolloin kotijoukkue otti tilanteen haltuunsa. Oula Palve piti erittäin taidokkaasti kiekkoa HeKin puolustusalueella ja rakensi väkisin maalipaikan niin, ettei Aki Nurminen katsonut olevan muuta mahdollisuutta kuin ottaa kakkosen kiinnipitämisestä. Näin D Team pääsi aloittamaan toisen erän neljällä kolmea vastaan.

Ylivoima tuottikin tulosta, eikä avausmaalia tarvinnut enää toisessa erässä kauaa odottella. Lauri Taipalus veti ensin hehtaaripyssyllä ohitse, mutta sai hetken perästä uuden tilaisuuden ja laukoi terävästi maalia kohti. Timo Väisänen torjui kiekon eteensä, josta Kankaanperä kävi tökkäämässä kiekon reppuun.

Tämä ei kuitenkaan HeKiä lannistunut. HeKi oli edelleen mukana hyvällä sykkeellä ja pääsääntöisesti hallitsi pelitapahtumia. Erä ei ehtinytkään vanheta kuin viitisen minuuttia, kun HeKin Juha-Pekka Pietilä syötti viivalta maalilla olleelle Petteri Laineelle, joka jatkoi kiekon vielä Anton Kokkoselle. Tässä vaiheessa maalivahti Niko Kaulio alkoi olla ulkona tilanteesta, jolloin Kokkonen nousi ja siirsi lätyn verkkoon.

Myös toisessa erässä nähtiin tilanteita molemmissa suunnissa, mutta jo maalivahtien torjunnat kertonevat siitä, kummassa päässä enemmän viihdyttiin. Niko Kaulio oli kiekon tiellä toisessa erässä 14 kertaa siinä missä Väisänen torjui seitsemän kertaa. Tilanteita seuratessa tuntuikin, että ei tämä varsinaisesti miltään sarjajumbon touhulta näytä. HeKi pelasi hyvin ja erittäin hyvällä asenteella, mutta viimeistely oli kuitenkin heikompaa kuin kotijoukkueella.

Erän loppupuoliskolla vierailijoiden Roland Hofer otti kaksiminuuttisen koukkaamisesta, ja D Team pääsi pelaamaan ylivoimaa. D Teamilla on viime peleissä muutaman kerran ollut teemana, että kauaa ei turhia ylivoimalla pyöritellä, vaan kiekko laitetaan viivalle, ja sieltä lämätään limppu ylämummoon. Nyt näemmä jatkettiin hyväksi todettua systeemiä. Turo Asplund ja Lauri Taipalus tekivät esityön ja Antti Jaatinen jysäytti komean kudin ylänurkkaan. Peli oli 2-1.

Enempää maaleja toisessa erässä ei nähty, joten viimeiseen erään lähdettiin kotijoukkueen johtaessa.

Kolmannen erän ensimmäinen puolisko ei tarjonnut mitään valmista. Muutamia hyviä tilanteita oli, mutta sen kummempaa ei kuitenkaan syntynyt. Hieman ennen puoltaväliä HeKin Juha-Pekka Pietilä otti kaksiminuuttisen. Tällä kertaa kotijoukkue ei saanut tulosta aikaan. Sen sijaan jäähyn loputtua Pietilä sai kiekon lapaansa, pääsi karkuun ja laittoi lätyn ohi Niko Kaulion. Peli oli tasan.

Ei kulunut kauaa, kun HeKi tuli taas. Micke Niemelä tarjosi kulmalta nappisyötön vartioimatta jäänelle Jussi-Mikko Makkoselle ja tämä laittoi lukemat 2-3:een. Samassa ajassa D Team otti aikalisän. Lopun kotijoukkue tulikin ryminällä kohti HeKin maalia, mutta vierailijat pitivät johtonsa loppuun asti. Lopuksi Jani Kylmämaa vielä kaunisteli lukemat 2-4:ään laittamalla kiekon tyhjään häkkiin. Näin HeKi jatkoi hyvien otteiden sarjaansa, ja nappasi Jyväskylästä mukaansa täydet kolme pistettä.

Mestiksen (Anssi Korhonen) tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


D Team Jyväskylä Oy - logo

D Team - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



JYPin ja KeuPan välillä pelaajaliikennettä

JYPin ja KeuPan välillä pelaajaliikennettä

JYPin ja KeuPa HT:n yhteistyö tuottaa maalivahtiliikennettä molempiin suuntiin. Juuri loukkaantumisestaan toipunut Topias Leinonen on vuokralla Keuruulla perjantaihin saakka.

Lue lisää
JYP ja maalitykki sopimukseen

JYP ja maalitykki sopimukseen

JYP on solminut jatkosopimuksen tämän kauden maalitykkinsä Robert Rooban kanssa. Jatkosopimus kattaa tulevan pelikauden 2021-2022.

Lue lisää
JYPin ja Miska Siikosen tiet eroavat

JYPin ja Miska Siikosen tiet eroavat

JYP Jyväskylä Oy ja Miska Siikonen ovat yhteisymmärryksessä purkaneet osapuolten välisen pelaajasopimuksen.

Lue lisää
JYPin ja Alex Lintuniemen tiet eroavat

JYPin ja Alex Lintuniemen tiet eroavat

JYP Jyväskylä Oy ja Alex Lintuniemi ovat yhteisymmärryksessä purkaneet osapuolten välisen pelaajasopimuksen, joka oli voimassa kaudelle 2021-2022 asti.

Lue lisää
Dallas Starsin huippulupaus Dellandrea Hurrikaanipaitaan

Dallas Starsin huippulupaus Dellandrea Hurrikaanipaitaan

NHL-seura Dallas Stars on lainannut huippulupaavan hyökkääjänsä Ty Dellandrean JYPin riveihin toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella.

Lue lisää
Maajoukkuemiesten korvaajina kokeneita kehäkettuja ja nuorta voimaa

Maajoukkuemiesten korvaajina kokeneita kehäkettuja ja nuorta voimaa

JYP Jyväskylä Oy on lainannut Mestis yhteistyöseura KeuPa HT:lta hyökkääjät Joonas Larinmaan, Janne Kumpulaisen, sekä Jani Siekkisen tulevan keskiviikon Porin vierasottelua varten.

Lue lisää