Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kampuksen Dynamo uusi Suomen mestaruuden

Kampuksen Dynamo uusi Suomen mestaruuden

 

Kampuksen Dynamo voitti Suomen mestaruuden 2018-19 kaatamalla akaalaisen Leijona Futsalin finaalisarjassa suoraan kolmessa ottelussa. Kaksi ensimmäistä ottelua KaDy voitti vasta jatko-ottelussa (2-1 ja 4-5), mutta kolmannen, kotihallissaan pelaamansa ottelun jyväskyläläiset veivät nimiinsä selvemmin lukemin 5-1 (1-1). 

Avausjakso oli edellisten otteluiden tapaan tasaista; molemmilla oli muutama loistopaikka, mutta vedot viuhuivat ohitse. LeiF hallitsi palloa hieman isäntiä enemmän käyttämällä maalin suulla ensimmäistä finaaliaan pelannutta KASPER KANGASTA viidentenä kenttäpelaajana. Avausmaalista vastasi kuitenkin Dynamon kokenut kapteeni MIKKO KYTÖLÄ jakson 3. minuutilla. LeiF tasoitti ottelun vielä jakson 6. minuutilla, kun MIIKKA HURME pääsi iskemään pallon verkkoon JOVAN STANKOVICIN hyvästä esityöstä. Tauolle lähdettiin siis tasatilanteessa 1-1. 

Ottelun toinen jakso alkoi LeiF:n hienoisessa hallinassa, mutta todellisille maalipaikoille vierailla ei kuitenkaan ollut asiaa. KaDy sen sijaan käytti omat paikkansa tehokkaasti hyväksi, ja siirtyi toisen kerran johtoon jakson 2. minuutilla. Illan sankari NEWTON JR. tehoili lukemat ensin 2-1 SERGEI KORSUNOVIN syötöstä, ja heti perään brassi teki illan toisensa siirtäen isännät 3-1 johtoon. Leijonat käyttivät aikalisänsä tuossa vaiheessa ja pelasivat rohkeasti ylivoimalla reikäpaidan turvin. Ylivoima ei kuitenkaan tuottanut tulosta, ja Newton Jr. pääsi viimeistelemään hattutemppunsa 33. minuutilla. Lopussa LeiF väsyi selvästi, ja DAVID PARENTE viimeisteli loppulukemat 5-1 Kytölän volleysyötöstä. Näin Kampuksen Dynamo pääsi juhlimaan Suomen mestaruutta toisen kerran perätysten. 

FUTSAL-LIIGAA:  
3. FINAALI (PARAS VIIDESTÄ)
Monitoimitalo, Jyväskylä 

KADY – LEIJONA FUTSAL 5–1 (1-1) 
Maalit KaDy: Newton Jr. 3, Mikko Kytölä 1, David Parente 1
Maalit LeiF: Miikka Hurme

Dynamon tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Kampuksen Dynamo ry - logo

KaDy - 2018-2019 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2018-2019

Ottelut kaudella 2018-2019

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



KaDy Intalan hattutempulla voittoon PJK:sta

KaDy Intalan hattutempulla voittoon PJK:sta

Kampuksen Dynamo aloitti Pirkanmaan tuplapeliviikonlopun Pirkkalan Jalkapalloklubin vieraana.

Lue lisää
KaDy jäi pisteittä Somerolla

KaDy jäi pisteittä Somerolla

Kampuksen Dynamo matkasi sunnuntaina Somerolle kahdeksan voiton myötätuulessa. Sarjassa sijalla 7. ollut SoVo tuli otteluun kovalla sykkeellä, ja Valmir Seferi aloitti maalinteon kulmapotkusta.

Lue lisää
KaDy taisteli voiton Sievissä

KaDy taisteli voiton Sievissä

Kampuksen Dynamo haki Sievistä voiton vajaamiehisenäkin. KaDyn tuplaviikonloppu tuotti näin 5 pistettä jyväskyläläisille.

Lue lisää
KaDy voitti GFT:n jatkoajalla kotonaan

KaDy voitti GFT:n jatkoajalla kotonaan

Kampuksen Dynamo voitti jatkoajalla Golden Futsal Teamin Jyväskylässä pelatussa kovatempoisessa ottelussa. Voitto maistui jyväskyläläisille, koska GFT oli voittanut peräti kuusi viimeisintä keskinäistä liigan runkosarjaottelua.

Lue lisää
KaDy ja ToPV tasapeliin, KaDy vei voittomaalikilpailun

KaDy ja ToPV tasapeliin, KaDy vei voittomaalikilpailun

Futsalvuosi 2021 alkoi Jyväskylän Monnarilla todellisella trillerillä. Koronatilanteen vuoksi tyhjille katsomoille pelattu ottelu oli kovatempoista ja varsin kovatasoista futsalia tämän hetken kuumimpien liigajoukkueiden kesken.

Lue lisää
KaDy kukisti kotonaan PJK:n

KaDy kukisti kotonaan PJK:n

Miesten Futsal-Liigan tuplaotteluviikonlopun KaDyn osalta päätti kotiottelu Pirkkalan Jalkapalloklubia vastaan.

Lue lisää