Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Leijonat kesti Yhdysvaltojen loppukirin

Leijonat kesti Yhdysvaltojen loppukirin

 

Suomen ja Yhdysvaltojen kamppailusta tuli odotetun tasainen. Leijonia testattiin toden teolla ensimmäistä kertaa turnauksessa, joka näkyi avauspelin vaikeutena ja puolustuspään kiireenä. Yhdysvallat antoi kuitenkin kelpo vastuksen Suomelle, ja Leijonapaidat olivat pahimmillaan kovassakin pinteessä. Mikko Koskinen torjui tarvittavat laukaukset, mutta kapteeni Mikko Koivun esimerkillä leijonapaidat peittivät useita vetoja. Nuorten tähtien Patrik Laineen ja Auston Matthewsin ei kehkeytynyt niin tulista taistelua kuin odotettiin. Laineelle ottelun huippuhetkeksi jäi hyvät paikat ylivoimalla ensimmäisessa erässä. Matthews sai tililleen syöttöpisteen, mutta ei ollut näkyvämmin mukana ottelussa.

Avauserä oli jokseenkin USA-merkkinen, vaikka laukaisutilasto sitä ei kerro. Yhdysvallat viihtyi kiekon kanssa pitkiä pätkiä Suomen päässä, mutta Leijonat pääsi iskemään harvoista paikoistaan. Suomi siirtyi 1-0- johtoon Mikko Koivun maalilla ensimmäisen erän puolessavälissä ja parin minuutin pelin jälkeen Antti Pihlström siirsi Suomen 2-0- johtoon. Yhdysvallat pääsi rokottamaan pelin tilanteeseen 2-1, kun Patrik Laine hukkasi kiekon ykkösvarauksesta hänen kanssaan kilpailevalle Auston Matthewsille. 

Toinen erä ei tuonut pelille mitään merkittävää. Yhdysvallat vyörytti vaarallisia hyökkäyksiä Suomen päähän ja Suomi nautiskeli pitkiä hyökkäyksiä USA:n päässä. 

Kolmannessa erässä Suomen peli järkkyi heti ensimmäisellä minuutilla, kun Yhdysvallat pääsi tasoittamaan Connor Murphyn upealla laukauksella yläkulmaan. Suomi oli hetken pinteessä, mutta Leo Komarov pääsi tekemään voittomaalin ylivoimalla Aleksander Barkovin upeasta syötöstä. Maalivahti Koskinen ja Suomen puolustus piti pintansa USA:n loppupuristuksen ajan. Yhdysvallat otti puoli minuuttia ennen ottelun loppua aikalisän Suomen pitkän kiekon jälkeen. Ilmeisesti ottelun linjatuomarit Gleb Lazarev ja Andreas Malmqvist olivat unessa, sillä Suomen voittomaalin aikana jäähyllä istunut Patrick Maroon joutui pitämään huolen, kuka Leijonista saa jatkaa peliä seuraavassa aloituksessa. Maroon haki Komarovin penkiltä kentälle ja peli sai jatkua. Lopputulokseen Maroonin havainnot eivät vaikuttaneet - Leijonat marssi 3-2- voittoon.

Suomen pelit jatkuvat ylihuomenna 11.5. Unkaria vastaan. Unkarin pelit ovat sujuneet odotetusti sarjanousijalta, kisojen huippukohtana on maali Kanadaa vastaan. Edellisen kerran Unkarin maajoukkue on tehnyt maalin Kanadaa vastaan 78 vuotta sitten.

UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


2015-2016 Miesten A-maajoukkue

Pelaajat kaudella 2015-2016

Ottelut kaudella 2015-2016

Maajoukkueen tiedot


MikkoKoivu

Mikko Koivu

12.3.1983 Turku
Tiedot

LeoKomarov

Leo Komarov

23.1.1987 Narva
Tiedot

MikkoKoskinen

Mikko Koskinen

18.7.1988 Vantaa
Tiedot

PatrikLaine

Patrik Laine

19.4.1998 Tampere
Tiedot

AnttiPihlström

Antti Pihlström

22.10.1984 Vantaa
Tiedot


JYP ja Juuso Pulli vuoden jatkosopimukseen

JYP ja Juuso Pulli vuoden jatkosopimukseen

Viime kaudella paluun Keski-Suomeen ja hurrikaanipaitaan tehnyt Juuso Pulli jatkaa seurassa kauden 2025–2026 kattavalla jatkosopimuksella.

Lue lisää
Petri Matikainen JYPin päävalmentajaksi vuoden sopimuksella

Petri Matikainen JYPin päävalmentajaksi vuoden sopimuksella

JYP Jyväskylä Oy ja Petri Matikainen ovat solmineet kautta 2025–2026 koskevan päävalmentajasopimuksen.

Lue lisää
Daniel Torgersson JYP-paitaan - sopimus kattaa myös ensi kauden

Daniel Torgersson JYP-paitaan - sopimus kattaa myös ensi kauden

JYP Jyväskylä ja hyökkääjä Daniel Torgersson (22) ovat solmineet kauden 2025–2026 loppuun kestävän pelaajasopimuksen.

Lue lisää
JYP-kapteeni Eroselle kahden vuoden jatkosopimus

JYP-kapteeni Eroselle kahden vuoden jatkosopimus

JYP Jyväskylä ja Teemu Eronen (34) ovat solmineet sopimuksen, joka pitää puolustajan JYPissä kauden 2027 loppuun asti.

Lue lisää
JYPin valmennustiimiin muutoksia - Tomi Pettinen mukaan valmennustiimiin

JYPin valmennustiimiin muutoksia - Tomi Pettinen mukaan valmennustiimiin

JYP Jyväskylä ja valmentaja Tomi Pettinen (47) ovat solmineet loppukauden mittaisen valmentajasopimuksen.

Lue lisää
Aaro Vidgrenille kahden vuoden jatkosopimus

Aaro Vidgrenille kahden vuoden jatkosopimus

JYP ja Aaro Vidgren (27) ovat solmineet jatkosopimuksen, joka pitää hyökkääjän Jyväskylässä kauden 2027 loppuun.

Lue lisää