Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Nähdäänkö myös Jyväskylässä vähämaalinen ottelu

 
Nähdäänkö myös Jyväskylässä vähämaalinen ottelu

D Teamin ja SaPKon toinen puolivälieräkohtaaminen pelataan Jyväskylässä. Odotettavissa on jälleen tiukka taistelu, eikä mitään anneta ilmaiseksi. On hyvin mahdollista, että voittaja ratkeaa tälläkin kertaa yhden maalin erolla. Lauantaina joukkueet puolustivat tiukasti ja ottelun avausmaali syntyi vasta kolmannen erän puolivälin tienoilla. Ottelu päättyi lopulta 1-2 D Teamin hyväksi. Näin ollen D Team nappasi kotiedun itselleen. Ainakaan runkosarjan perusteella kotietu ei kuitenkaan näiden joukkueiden välillä ole ollut ratkaiseva. Molemmat joukkueet ovat voittaneet toisensa kertaalleen sekä kotona että vieraissa.

Kun pudotuspelejä pelataan paras viidestä -systeemillä, muodostuu jo viimeistään toinen kohtaaminen hyvin tärkeäksi. SaPKo haluaa varmasti ottaa revanssin välittömästi, sillä tappio maanantaina tarkoittaisi otteluvoittojen karkaamista 0-2:een. D Teamin kannalta tämä puolestaan olisi ihanteellinen tilanne, koska joukkueella olisi tuolloin kolme mahdollisuutta antaa viimeinen niitti taisteluparilleen.

Lauantain ottelussa ei siis suurilla maalimäärillä juhlittu, ja maalivahtipelaaminen nousee varmasti tärkeään rooliin myös maanantaina. Molemmat maalivahdit hoitivat lauantaina tonttinsa erinomaisesti. SaPKon Pekka Lahikainen torjui kiekkoja 93,10 %:n varmuudella, ja D Teamin Niko Kaulio poimi peräti 97,06 % kohti tulleista kiekoista.

Pistekuninkaita ei ole vielä päässyt syntymään, mutta otteluparissa tähän asti maalinteossa ovat onnistuneet D Teamin Valtteri Hotakainen ja Toni Rautakorpi sekä SaPKon Kalle Konsti.

Mestiksen (Anssi Korhonen) tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


D Team Jyväskylä Oy - logo

D Team - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Valtteri Hotakainen

24.4.1990 Kokkola
Tiedot

Niko Kaulio

24.4.1987 Jyväskylä
Tiedot

Toni Rautakorpi

21.10.1986 Keuruu
Tiedot


JYPin ja KeuPan välillä pelaajaliikennettä

JYPin ja KeuPan välillä pelaajaliikennettä

JYPin ja KeuPa HT:n yhteistyö tuottaa maalivahtiliikennettä molempiin suuntiin. Juuri loukkaantumisestaan toipunut Topias Leinonen on vuokralla Keuruulla perjantaihin saakka.

Lue lisää
JYP ja maalitykki sopimukseen

JYP ja maalitykki sopimukseen

JYP on solminut jatkosopimuksen tämän kauden maalitykkinsä Robert Rooban kanssa. Jatkosopimus kattaa tulevan pelikauden 2021-2022.

Lue lisää
JYPin ja Miska Siikosen tiet eroavat

JYPin ja Miska Siikosen tiet eroavat

JYP Jyväskylä Oy ja Miska Siikonen ovat yhteisymmärryksessä purkaneet osapuolten välisen pelaajasopimuksen.

Lue lisää
JYPin ja Alex Lintuniemen tiet eroavat

JYPin ja Alex Lintuniemen tiet eroavat

JYP Jyväskylä Oy ja Alex Lintuniemi ovat yhteisymmärryksessä purkaneet osapuolten välisen pelaajasopimuksen, joka oli voimassa kaudelle 2021-2022 asti.

Lue lisää
Dallas Starsin huippulupaus Dellandrea Hurrikaanipaitaan

Dallas Starsin huippulupaus Dellandrea Hurrikaanipaitaan

NHL-seura Dallas Stars on lainannut huippulupaavan hyökkääjänsä Ty Dellandrean JYPin riveihin toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella.

Lue lisää
Maajoukkuemiesten korvaajina kokeneita kehäkettuja ja nuorta voimaa

Maajoukkuemiesten korvaajina kokeneita kehäkettuja ja nuorta voimaa

JYP Jyväskylä Oy on lainannut Mestis yhteistyöseura KeuPa HT:lta hyökkääjät Joonas Larinmaan, Janne Kumpulaisen, sekä Jani Siekkisen tulevan keskiviikon Porin vierasottelua varten.

Lue lisää