Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

D Team otti voiton RoKista

 
D Team otti voiton RoKista

Lauantaina Lappi Areenalla nähtiin tasainen kamppailu, jonka DTeam lopulta vei jatkoajalla lukemin 2-3. Ensimmäisessä erässä ei vielä maaleja nähty, vaan pöytäkirjamerkinnät painottuivat jäähyjen kirjaamiseen. Ylivoimamahdollisuuksista huolimatta maalit jäivät tekemättä.

Avausmaali nähtiin toisessa erässä, kun kotijoukkueen Vesa Inkeröinen tälläsi kiekon reppuun erän ehdittyä vanheta alle kolme ja puoli minuuttia. Erän loppuun RoKi pääsi pelaamaan ylivoimaa, eikä Markus Himanka erehtynyt: rovaniemeläiset pääsivät jo kahden maalin johtoon.

Näistä lukemista lähdettiin myös viimeiseen erään, ja joillekin saattoi jo herätä ajatus, että taasko Deetä viedään ­ – viime aikojen trendin mukaisesti. Näin ei kuitenkaan käynyt. Erän puolivälin tienoilla RoKi otti kaksi jäähyä peräjälkeen. D Teamin Samuli Piiroinen kiitti ja kavensi pelin 2-1:een ajassa 50:04.

Erää oli tässä vaiheessa vielä runsaasti jäljellä, mutta D Team antoi odottaa kavennusta aina viimeiselle minuutille asti. Maalivahti Niko Kaulio luisteli vaihtoaitioon ja D Team otti kuudennen kenttäpelaajan jäälle. Yritys palkittiin, kun Kaarlo Jormakka latasi limpun maaliin ja pelin tasoihin.

Illan jännitysnäytelmä huipentui jatkoaikaan, jossa D Team varmisti vielä tarjolla olleen pisteen kotiinviemisiksi. Harri Pesonen päätti ottelun maalillaan ajassa 63:17. Syöttöpiste merkattiin Samuli Piiroiselle ja näin hänen tehonsa nousivat kahteen pisteeseen. Myös Tuomo Laukkaselle ja Jouni Virpiölle merkattiin kaksi tehopistettä heidän molempien saalistaessa kaksi syöttöpistettä.

Mestiksen (Anssi Korhonen) tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


D Team Jyväskylä Oy - logo

D Team - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Jaatinen ja Liljamo jatkosopimuksiin – JYPin ja KeuPa HT:n yhteistyö jatkuu

Jaatinen ja Liljamo jatkosopimuksiin – JYPin ja KeuPa HT:n yhteistyö jatkuu

JYP Jyväskylä on solminut jatkosopimukset Otto Jaatisen (22) ja Topias Liljamo (24) kanssa.

Lue lisää
Harri Pesonen palaa JYPin riveihin kahden vuoden sopimuksella

Harri Pesonen palaa JYPin riveihin kahden vuoden sopimuksella

JYP Jyväskylä ja hyökkääjä Harri Pesonen (37) ovat solmineet kausia 2026–2028 koskevan pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Salminen ja Hannikainen jatkavat JYPin maalilla myös ensi kaudella

Salminen ja Hannikainen jatkavat JYPin maalilla myös ensi kaudella

JYP on tehnyt 2-vuoden jatkosopimuksen maalivahti Otto Hannikaisen kanssa. Myös Oskari Salminen jatkaa JYPissä ensi kaudella.

Lue lisää
Alexander True JYPin hyökkäykseen vuoden pelaajasopimuksella

Alexander True JYPin hyökkäykseen vuoden pelaajasopimuksella

JYP Jyväskylä Oy ja tanskalaishyökkääjä Alexander True ovat solmineet kauden 2025–2026 kattavan pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Trent Bourque JYP-puolustukseen vuoden pelaajasopimuksella

Trent Bourque JYP-puolustukseen vuoden pelaajasopimuksella

JYP Jyväskylä Oy ja kanadalaispuolustaja Trent Bourque (27) ovat solmineet kauden 2025–2026 kattavan pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Tobias Winberg palaa JYP-paitaan kahden vuoden pelaajasopimuksella

Tobias Winberg palaa JYP-paitaan kahden vuoden pelaajasopimuksella

JYP ja puolustaja Tobias Winberg (26) ovat tehneet kaudet 2025–2027 kattavan pelaajasopimuksen. Sopimuksen jälkimmäiseen kauteen kuuluu pelaajan ulkomaan optio.

Lue lisää