Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tuomas Rautiainen O2-Jyväskylän paitaan

Tuomas Rautiainen O2-Jyväskylän paitaan

Toukokuu päästään aloittamaan Ampparileirissä vähintään yhtä kovalla uutisella kuin millä huhtikuu lopetettiin, sillä O2-Jyväskylän jo ennestään pelottavan kova hyökkäysosasto jatkaa vahvistumistaan; uusimpana vahvistuksena Ampparipaidan ensi kaudella pukee päällensä Tuomas Rautiainen!

22- vuotias Rautiainen on alun perin Kajaanin Papasin kasvatti, jossa hän pelasi kauteen 2016-2017 saakka Pohjois-Suomen 2-divisioonaa. Papasin paidassa kovia tehoja mättäneen Rautiaisen taidot huomattiin tämän jälkeen myös Liigatasolla, ja seuraavaksi kaudeksi tie kulki SB Welhojen riveihin Kuopioon ja Salibandyliigaan, jossa pelasi myös hänen vanhempi veljensä Juha Rautiainen. Kaudeksi 2018-2019 veljespari hyppäsi Sveitsin 2.Liigaan Ticino Unihockeyn riveihin; siis samaan seuraan, johon tulevaksi kaudeksi Amppareista siirtyi Iiro Kinnunen. Sveitsissä Tuomakselle syntyi 16 otteluun tehot 14+12=26. Viime kaudeksi veljekset palasivat Suomeen ja naapuriseura Happeen riveihin. Tulevaksi kaudeksi veljesten tiet eroavat taas muutaman kauden jälkeen, kun Juha siirtyi takaisin Ticinon riveihin ja Tuomas taas pukee tosiaan O2-Jyväskylän paidan päällensä.

Viime kaudella Tuomas Rautiainen osoitti jo Salibandyliigassa taitonsa iskemällä 23 otteluun tehot 6+3=9. Lisäksi tilille kerkesi kertyä kolme pudotuspeliottelua ilman tehomerkintöjä. Yhteensä Rautiaisella on tilastoissaan 49 ottelua Salibandyliigan runkosarjassa pörssisaldolla 19+12=31. Hyvästä kaudesta huolimatta viime kaudella roolia ei Rautiaiselle löytynyt hirveästi vielä tuloskentistä Salibandyliigassa, joten O2-Jyväskylä saa jälleen riveihinsä pelaajan, jolla näytönhaluja ja kehityspotentiaalia ainakin riittää!

Rautiainen on Amppareille taas sen luokan vahvistus, että päävalmentaja Joonas Kaasalainen ei voi olla mitään muuta kuin tyytyväinen:

”Loistavaa saada lisää liigakokemusta joukkueeseen! Tuomas on kokenut konna, joka tuo meille reippaasti taas lisää maalintekovoimaa hyökkäysosastolle. Luulisin että miekkonen tulee iskemään sen verran lötöä pönttöön, että joukkueemme taistelee joka pelissä voitosta!”

Rautiainen on 14. ensi kauden Amppareiden sopimuspelaaja, ja joukkueen sopimustilanne näyttää näin toukokuun alussa jo erittäin hyvältä!

Sopimustilanne 5.5.2020:

Maalivahdit: Henri Tikkanen, Tommi Kauppinen

Kenttäpelaajat: Lari Mäkelä, Iiro Pieviläinen, Markus Manninen, Niki Kaurtola, Kaarlo Mahlberg, Patrik Salmensaari, Karel Joutsimäki, Jani Kuronen, Niklas Pulli, Mitri Tuomala, Oscar Salminen, Tuomas Rautiainen

Lähde: o2-jkl.fi


Takaisin edelliselle sivulle


Salibandyseura O2-Jyväskylä ry - logo

O2 - 2018-2019 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2018-2019

Ottelut kaudella 2018-2019

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Roni Laasonen nähdään Hirvipaidassa myös kaudella 2025-26

Roni Laasonen nähdään Hirvipaidassa myös kaudella 2025-26

Mitäpä olisi toukokuu ilman Roni Laasosen jatkosopimusta! 30-vuotias laitahyökkääjä on jälleen solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen Happeeseen, mikä kattaa kauden 2025-26.

Lue lisää
Didrik Lillas vahvistaa Hirvilaumaa kaudella 2025-26

Didrik Lillas vahvistaa Hirvilaumaa kaudella 2025-26

Happee on tehnyt yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Didrik Lillaksen kanssa. Sopimus kattaa kauden 2025-26, eikä sisällä optioita.

Lue lisää
Petri Manninen liittyy Happeen liigajoukkueen valmennustiimiin

Petri Manninen liittyy Happeen liigajoukkueen valmennustiimiin

Todella kokenut salibandyn moniosaaja Petri Manninen liittyy Happeen liigajoukkueen valmennustiimiin. Hän toimii Iivo Pantzarin johtamassa valmennustiimissä apuvalmentajana yhdessä Jarno Hirvosen kanssa.

Lue lisää
Niko Einiö vahvistaa Hirvilaumaa 1+1 vuotisella sopimuksella

Niko Einiö vahvistaa Hirvilaumaa 1+1 vuotisella sopimuksella

Niko Einiö siirtyy LASBista Hirvilaumaan 1+1 vuotisella sopimuksella! Sopimus kattaa kauden 2025-26 ja sisältää option kaudesta 2026-27.

Lue lisää
Joel Lahti palaa Happeen liigajoukkueen vahvuuteen

Joel Lahti palaa Happeen liigajoukkueen vahvuuteen

Puolustaja Joel Lahti on tehnyt loppukautta 2024-25 koskevan sopimuksen Happeen liigajoukkueen kanssa.

Lue lisää
Roni Laasonen pukee Hirvipaidan ylleen myös ensi vuonna

Roni Laasonen pukee Hirvipaidan ylleen myös ensi vuonna

Ensimmäistä kauttaan Jyväskylässä pelaava Roni Laasonen on solminut vuoden jatkosopimuksen Happeen kanssa.

Lue lisää