Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kylmyys ei kangistanut Superpesiksen katsojia

Kylmyys ei kangistanut Superpesiksen katsojia

 

Superpesiksessä siirrytään puolivälierävaiheeseen tiistaina. Säiden haltijan luomat alkukauden haasteet kääntyivät lopulta hyväksi torjuntavoitoksi, kun yleisö löysi runkosarjan ratkaisuotteluissa mukavasti paikan päälle katsomoihin.

Säätila vaikuttaa merkittävästi ulkoilmatapahtumiin osallistumiseen. Kuluva kausi on ollut Superpesiksen runkosarjassa 2000-luvun kylmin ja sisälsi eniten sadepäiviä. Siitä huolimatta yleisökeskiarvo nousi miesten runkosarjassa 1389 katsojaan.

– Tavoitteesta jäätiin, mutta torjuntavoitto saatiin ja 2000-luvun runkosarjojen yleisökeskiarvo ylitettiin niukasti. Superpesiksessä katsojamäärät lasketaan tarkasti ja vain paikalle saapuvat katsojat huomioidaan, mikä on toiminnan kehittämisen kannalta tärkeää. Turha tässä on itseään lähteä pettämään, toimitusjohtaja Jussi Pyysalo toteaa.

– Ulkoilmaurheilussa ollaan väkisinkin säiden armoilla, harva piknikillekään sadesäässä riemusta kiljuen lähtee. Toki toivoisin suomalaisen urheilukulttuurin kehittyvän siihen suuntaan, että omia suosikkeja tuetaan missä tahansa ja millaisessa kelissä tahansa. Olosuhdeasioitakin täytyy pystyä olennaisesti parantamaan tulevina vuosina, Pyysalo jatkaa.

Naisten Superpesis kiinnostaa katsojia suurissa määrin. Suomen suosituin naisten palloilusarja keräsi runkosarjassa 531 katsojan ottelukohtaisen keskiarvon 2000-luvun vastaavan ollessa 497.

– Pesäpallo on Suomen suosituinta naisurheilua, mikä tuo lajille ison lisäarvon ja vahvistaa omalta osaltaan kaikessa toiminnassamme näkyvää tasa-arvon periaatetta, Pyysalo sanoo.

Superpesiksen yleisömagneetteja olivat ainoana yli 2000 katsojan keskiarvoon yltänyt Vimpelin Veto sekä naisten puolella jälleen ykköspaikkansa pitänyt Pesäkarhut Porista. Miesten Superpesikseen noussut Oulun Lippo Pesis keräsi Ykköspesiksessä upean ottelukohtaisen lukeman, 1326 katsojaa.

Suosituimmat miesten ottelut runkosarjassa

28.6. Itä-Länsi 4409
16.8. Vimpeli-Sotkamo 4276
1.7. Imatra-Haapajärvi (Ykköspesis) 3712
19.7. Vimpeli-Sotkamo 3570
16.8. Hyvinkää-Joensuu 3465
9.8. Vimpeli-Alajärvi 3267
30.7. Oulu-Ylivieska (Ykköspesis) 3221
9.7. Jyväskylä-Joensuu 3137
18.7. Oulu-Kempele (Ykköspesis) 3111
21.7. Seinäjoki-Vimpeli 2892
9.8. Sotkamo-Joensuu 2861
22.5. Sotkamo-Vimpeli 2778
23.6. Alajärvi-Vimpeli 2714
12.7. Kempele-Oulu (Ykköspesis) 2702
17.6. Oulu-Kempele (Ykköspesis) 2676
2.7. Vimpeli-Alajärvi 2611
1.8. Kouvola-Kitee 2610

Suosituimmat naisten ottelut runkosarjassa

27.6. Itä-Länsi 3197
14.7. Pori-Rauma 2539
9.8. Jyväskylä-Seinäjoki 2008
29.7. Jyväskylä-Lapua 1732
12.8. Pori-Jyväskylä 1378
26.5. Lappeenranta-Vihti 1345
7.8. Pori-Lapua 1293
3.7. Pori-Lapua 1157
21.7. Kankaanpää-Pori 1145
22.5. Rauma-Pori 1035
10.7. Pori-Jyväskylä 1032
31.7. Rauma-Kankaanpää 1028
5.7. Pori-Viinijärvi 1027
15.7. Lapua-Lappeenranta 1020

Superpesiksen tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Heikki Rantanen siirtyy Jyväskylän Loheen loppukauden mittaisella sopimuksella

Heikki Rantanen siirtyy Jyväskylän Loheen loppukauden mittaisella sopimuksella

Heikki Rantanen, 26, siirtyy pesäpalloseura Jyväskylän Loheen loppukauden mittaisella sopimuksella. Kolme ottelua Superpesistä ja 64 peliä Ykköspesistä pelannut Rantanen täyttää loppukauden ajan Lohen lukkarin tontin.

Lue lisää
Väliinjättösääntö laajenee pesäpallossa alkavalle kaudelle

Väliinjättösääntö laajenee pesäpallossa alkavalle kaudelle

Pesäpalloliiton johtokunnan elokuussa 2019 tekemällä päätöksellä lyöntivuoroja koskevat pelisäännöt uudistuvat alkavalle kaudelle Superpesiksessä ja Ykköspesiksessä.

Lue lisää
Ville Kotro siirtyy Jyväskylän Loheen 275 Superpesis-ottelun kokemuksella

Ville Kotro siirtyy Jyväskylän Loheen 275 Superpesis-ottelun kokemuksella

Ville Kotro pelaa pesäpallon Suomensarjaa Jyväskylän Lohen paidassa kesällä 2020. Kotro tuo Lohen joukkueeseen peräti 275 Superpesis-ottelun kokemuksen.

Lue lisää
Pesäpalloliitto ohjeisti korona-ajan käytännöistä

Pesäpalloliitto ohjeisti korona-ajan käytännöistä

Kansallispelimme liki 100-vuotisen historian ajan pesäpallo-ottelu on aloitettu hutunkeitolla.

Lue lisää
Pesäpallon otteluohjelmat julki - naisten Superpesiksen kausi käyntiin kuumilla paikallisotteluilla

Pesäpallon otteluohjelmat julki - naisten Superpesiksen kausi käyntiin kuumilla paikallisotteluilla

Naisten Superpesiksessä palataan tositoimiin ensimmäisenä kotimaisena palloilusarjana koronaviruspandemian aiheuttaman poikkeustilan jälkeen. Avauskierroksella nähdään neljä huippuottelua perjantaina 12.6.

Lue lisää
Miesten Superpesis vauhtiin 2.7. alkaen - 14 joukkuetta tavoittelee Suomen mestaruutta

Miesten Superpesis vauhtiin 2.7. alkaen - 14 joukkuetta tavoittelee Suomen mestaruutta

Nyt se on varmaa. Kaikki 14 joukkuetta ovat mukana, kun miesten superpesiskausi käynnistyy 2. heinäkuuta. Panoksena on 97. Suomen mestaruus miesten pääsarjapesäpallon historiassa. Ainoastaan sotavuosina 1941 ja 1944 sarja on jäänyt pelaamatta.

Lue lisää