Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Taistelu pudotuspelipaikasta kiristyy

 

Taistelu pudotuspelipaikasta kiristyy


OTTELUN TEEMA

Lukon viikko ei käynnistynyt kovinkaan mukavasti, sillä tiistaina oli tuloksena karvas 3-4-tappio TPS:aa vastaan. Kympin joukkoon sijoittuakseen Lukko tarvitsee vielä pisteitä, sillä takana olevat joukkueet ovat vain parin pisteen päässä. JYP:kin tarvitsee vielä pisteitä varmistaakseen paikan kuuden joukkoon ja mahdollisesti kotiedun puolivälieriin.

Lukon peli sujui vajaat 55 minuuttia varsin hyvin, mutta jälleen kerran johto ei kestänyt loppuun asti. JYP rynni Lukon ohi kahden miehen voimin. Eric Perrin iski tehot 3+0 ja Sami Vatanen 0+4. Voitto merkittiin vieraille lopulta lukemin 4-3. Tappion lisäksi Lukko koki myös pelaajapuolella kovia, kun Lauri Tukonen joutui jättämään pelin kesken loukkaantumisen takia.

PELIN KULKU

Lukko oli koko ottelua ajatellen hieman vierasjoukkuetta hallitsevampi. Ensimmäisen erän tilastomerkinnöiksi jäivät tosin vain kummankin joukkueen kaksi jäähyä. Toisessa erässä verkkokin alkoi heilumaan. Lukko siirtyi ottelussa 1-0-johtoon, kun Perttu Lindgren pääsi tykittämään ylivoimalla kiekon voimalla sisään. Kovinkaan pitkään Lukko ei ehtinyt johtoasemasta nauttia, sillä JYP kuittasi pelin tasoihin Lukon puolustuksen merkkausvirheen takia.

JYP sai lisää virtaa tasoitusosumasta ja ylivoiman aikana Eric Perrin laukoi tarkalla lämärillä vieraat johtoon. Jarkko Kauvosaari onnistui kuitenkin tuomaan isännät tasoihin Richard Lintnerin hyvästä syötöstä. Mainioon vireeseen päässyt Mark Bomersback siirsi kolmannen erän alkuun Lukon 3-2-johtoon. Lukolla oli Bomersbackin osuman jälkeen useitakin paikkoja päästä kahden maalin karkumatkalle, mutta tilanteita ei onnistuttu hyödyntämään.

Lukolla on ajoittain ollut suuria vaikeuksia säilyttää johtoasemaansa loppuun asti ja niin oli nytkin. Perrin iski Lukko-maalivahti Mika Norosen hienoisella avustuksella jyväskyläläiset tasoihin ja kanadalaishyökkääjä kruunasi iltansa hattutemppuun. Voitto-osuma syntyi kolme minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä.

TULEMAN PITÄÄ

Lauantaina Lukko kohtaa vierasottelussa Kärpät. Oululaiset taistelevat kynsin ja hampain kuuden joukkoon sijoittumisesta, joten helppoa ottelua Lukolle ei ole luvassa. Parhaimmillaan Lukko pystyy kuitenkin esittämään kaukalossa erittäin hyviä otteita, joten mikäli ”mustat minuutit” saadaan karsittua, niin täyden pistepotin hakeminen on täysin mahdollista.

Lukon tiedotteesta / UrheiluRauma


Takaisin edelliselle sivulle


Rauman Lukko Oy - logo

Lukko - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Alexander True JYPin hyökkäykseen vuoden pelaajasopimuksella

Alexander True JYPin hyökkäykseen vuoden pelaajasopimuksella

JYP Jyväskylä Oy ja tanskalaishyökkääjä Alexander True ovat solmineet kauden 2025–2026 kattavan pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Trent Bourque JYP-puolustukseen vuoden pelaajasopimuksella

Trent Bourque JYP-puolustukseen vuoden pelaajasopimuksella

JYP Jyväskylä Oy ja kanadalaispuolustaja Trent Bourque (27) ovat solmineet kauden 2025–2026 kattavan pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Tobias Winberg palaa JYP-paitaan kahden vuoden pelaajasopimuksella

Tobias Winberg palaa JYP-paitaan kahden vuoden pelaajasopimuksella

JYP ja puolustaja Tobias Winberg (26) ovat tehneet kaudet 2025–2027 kattavan pelaajasopimuksen. Sopimuksen jälkimmäiseen kauteen kuuluu pelaajan ulkomaan optio.

Lue lisää
Leevi Tukiainen JYP-hyökkäykseen kahden vuoden sopimuksella

Leevi Tukiainen JYP-hyökkäykseen kahden vuoden sopimuksella

JYP Jyväskylä on solminut kevääseen 2027 ulottuvan pelaajasopimuksen Leevi Tukiaisen kanssa.

Lue lisää
JYP ja Juuso Pulli vuoden jatkosopimukseen

JYP ja Juuso Pulli vuoden jatkosopimukseen

Viime kaudella paluun Keski-Suomeen ja hurrikaanipaitaan tehnyt Juuso Pulli jatkaa seurassa kauden 2025–2026 kattavalla jatkosopimuksella.

Lue lisää
Petri Matikainen JYPin päävalmentajaksi vuoden sopimuksella

Petri Matikainen JYPin päävalmentajaksi vuoden sopimuksella

JYP Jyväskylä Oy ja Petri Matikainen ovat solmineet kautta 2025–2026 koskevan päävalmentajasopimuksen.

Lue lisää