Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Finaalipaikka katkolla Jyväskylässä

 
Finaalipaikka katkolla Jyväskylässä

Blues otti kolmannen kiinnityksensä finaalipaikkaan. Ensimmäistä kertaa ratkaisun avaimia tarjotaan perjantaina, kun taistelu jatkuu Jyväskylän Hippoksella. Mikäli ratkaisua ei nähdä silloin, se siirtyy sunnuntaiksi Espooseen.

Sarja on katkolla, mutta valmentaja Lauri Marjamäen mukaan se ei vaikuta Bluesin tekemisiin. ”Voittoja ja tappioita tulee. Tässä hommassa ei voi mennä asioiden edelle. On vain yksi peli, ja vasta sen jälkeen on aika miettiä seuraavaa.”

Keskiviikon kotiottelussa nähtiin muutamia jääkiekon lainalaisuuksia. Vaikka Blues uurasti jälleen erinomaisesti – joukkueena ja jokaisella solullaan – tarvitaan tiukoissa paikoissa myös yksilösuorituksia. Aika usein tasaisen ottelun kääntää edukseen joukkue, jolla on parempi maalivahti. Bluesin Iiro Tarkki piti pudotuspelien kolmannen nollansa ja teki voiton eteen lähes kaiken mahdollisen maaleja lukuun ottamatta. Voiton sinetiksi tarvittiin Cami Miettisen sooloa.

”Se oli Iirolle iso ja samalla ilkeä peli. Kahdessa ensimmäisessä erässä paikkoja ei juuri ollut, mutta ne vähät mitä JYP rakensi olivat kaikki vaarallisia. Kolmannessa erässä tulikin sitten töitä. Jos ollaan rehellisiä, vain ensimmäinen erä oli meiltä hyvä”, Marjamäki miettii.

Blues matkustaa Jyväskylään jo tänään torstaina. Vieraspeliin valmistautuminen on oma taiteenlajinsa.

”Ainahan kotijoukkue tulee hallille vähän raikkaampana. Saa nukkua kotona, kun vastustaja nukkuu hotellissa tai bussissa. Valmistautumisen kanssa pitää tehdä vähän enemmän hommia, mutta me ollaan nyt saatu Jyväskylässä kaksi ihan hyvää starttia ja uskotaan siihen myös huomenna.”

Eniten parannettavaa Marjamäki löytää edelleen erikoistilanteista.

”Näissä peleissä on käynyt selväksi, että vastustaja saa vaarallisimmat paikkansa ylivoimalla. Täysillä kentällisillä me hallitaan tapahtumia.”

Bluesin tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


Blues Espoo - logo

Blues - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


LauriMarjamäki

Lauri Marjamäki

29.5.1977 Tampere
Tiedot

CamiloMiettinen

Camilo Miettinen

1.3.1986 Medellin
Tiedot

IiroTarkki

Iiro Tarkki

1.7.1985 Rauma
Tiedot


Jaatinen ja Liljamo jatkosopimuksiin – JYPin ja KeuPa HT:n yhteistyö jatkuu

Jaatinen ja Liljamo jatkosopimuksiin – JYPin ja KeuPa HT:n yhteistyö jatkuu

JYP Jyväskylä on solminut jatkosopimukset Otto Jaatisen (22) ja Topias Liljamo (24) kanssa.

Lue lisää
Harri Pesonen palaa JYPin riveihin kahden vuoden sopimuksella

Harri Pesonen palaa JYPin riveihin kahden vuoden sopimuksella

JYP Jyväskylä ja hyökkääjä Harri Pesonen (37) ovat solmineet kausia 2026–2028 koskevan pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Salminen ja Hannikainen jatkavat JYPin maalilla myös ensi kaudella

Salminen ja Hannikainen jatkavat JYPin maalilla myös ensi kaudella

JYP on tehnyt 2-vuoden jatkosopimuksen maalivahti Otto Hannikaisen kanssa. Myös Oskari Salminen jatkaa JYPissä ensi kaudella.

Lue lisää
Alexander True JYPin hyökkäykseen vuoden pelaajasopimuksella

Alexander True JYPin hyökkäykseen vuoden pelaajasopimuksella

JYP Jyväskylä Oy ja tanskalaishyökkääjä Alexander True ovat solmineet kauden 2025–2026 kattavan pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Trent Bourque JYP-puolustukseen vuoden pelaajasopimuksella

Trent Bourque JYP-puolustukseen vuoden pelaajasopimuksella

JYP Jyväskylä Oy ja kanadalaispuolustaja Trent Bourque (27) ovat solmineet kauden 2025–2026 kattavan pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Tobias Winberg palaa JYP-paitaan kahden vuoden pelaajasopimuksella

Tobias Winberg palaa JYP-paitaan kahden vuoden pelaajasopimuksella

JYP ja puolustaja Tobias Winberg (26) ovat tehneet kaudet 2025–2027 kattavan pelaajasopimuksen. Sopimuksen jälkimmäiseen kauteen kuuluu pelaajan ulkomaan optio.

Lue lisää