Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tunnelma nousee kotihallissa

 
Tunnelma nousee kotihallissa

Jyväskyläläiset ottivat välieräsarjan avausvoittonsa, joten karavaani saapuu Espooseen tilanteessa Blues kaksi, JYP yksi. Kotietu on edelleen Bluesilla, ja sen säilyttäminen olisi jatkon kannalta arvokas asia. Tänään tiistaina pelaajat palauttelevat parhaaksi katsomallaan tavalla, ja valmennusjohto punoo uusia juonia. Keskiviikkona tunnelma on taas katossa Espoon Barona Areenassa.

”Eilinen esitys jäi meiltä vähän vajaaksi. Ei ansaittu voittoa, vaikka sinänsä tasainen peli olikin. Huomenna pitää vaan taas parantaa ja tehdä ne pienet asiat huolellisemmin”, sanoo valmentaja Lauri Marjamäki.

Marjamäki muistuttaa, että oma tekeminen pitää aina nähdä suhteessa vastustajaan. Voitot ja tappiot eivät ole pelkästään oman joukkueen hyvyyttä tai huonoutta. JYP:in esityksiä hän ei kuitenkaan suostu arvioimaan sen tarkemmin. ”Sitä on vaikea arvioida. JYP on dominoinut suomalaista jääkiekkoa viimeiset kolme vuotta. Sattui hyvä tai huono ilta, niin aina ne pelaavat hyvää jääkiekkoa.”

Kaksi viimeistä ottelua on menty samoilla koostumuksilla, mutta huomiseksi valmennusjohto lupailee ainakin pieniä muutoksia. Variaatioiden lisäksi Bluesilta löytyy vaihtoehtoja. Joukkueen terveystilanne on hyvä, ja vuoroaan odottaa joukko hyvän pelituntuman omaavia miehiä.

Välieräsarjan ensimmäisessä kotiottelussa yleisö oli liikkeellä ja kannustus sen mukaista. Samanlaista tukea joukkue toivoo huomiselle. ”Perjantain kotipelistä jäi hyvä fiilis. Hallissa oli tunnelmaa”, Marjamäki kiittää.

Bluesin tiedotteesta / UrheiluEspoo


Takaisin edelliselle sivulle


Blues Espoo - logo

Blues - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


LauriMarjamäki

Lauri Marjamäki

29.5.1977 Tampere
Tiedot


Jaatinen ja Liljamo jatkosopimuksiin – JYPin ja KeuPa HT:n yhteistyö jatkuu

Jaatinen ja Liljamo jatkosopimuksiin – JYPin ja KeuPa HT:n yhteistyö jatkuu

JYP Jyväskylä on solminut jatkosopimukset Otto Jaatisen (22) ja Topias Liljamo (24) kanssa.

Lue lisää
Harri Pesonen palaa JYPin riveihin kahden vuoden sopimuksella

Harri Pesonen palaa JYPin riveihin kahden vuoden sopimuksella

JYP Jyväskylä ja hyökkääjä Harri Pesonen (37) ovat solmineet kausia 2026–2028 koskevan pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Salminen ja Hannikainen jatkavat JYPin maalilla myös ensi kaudella

Salminen ja Hannikainen jatkavat JYPin maalilla myös ensi kaudella

JYP on tehnyt 2-vuoden jatkosopimuksen maalivahti Otto Hannikaisen kanssa. Myös Oskari Salminen jatkaa JYPissä ensi kaudella.

Lue lisää
Alexander True JYPin hyökkäykseen vuoden pelaajasopimuksella

Alexander True JYPin hyökkäykseen vuoden pelaajasopimuksella

JYP Jyväskylä Oy ja tanskalaishyökkääjä Alexander True ovat solmineet kauden 2025–2026 kattavan pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Trent Bourque JYP-puolustukseen vuoden pelaajasopimuksella

Trent Bourque JYP-puolustukseen vuoden pelaajasopimuksella

JYP Jyväskylä Oy ja kanadalaispuolustaja Trent Bourque (27) ovat solmineet kauden 2025–2026 kattavan pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Tobias Winberg palaa JYP-paitaan kahden vuoden pelaajasopimuksella

Tobias Winberg palaa JYP-paitaan kahden vuoden pelaajasopimuksella

JYP ja puolustaja Tobias Winberg (26) ovat tehneet kaudet 2025–2027 kattavan pelaajasopimuksen. Sopimuksen jälkimmäiseen kauteen kuuluu pelaajan ulkomaan optio.

Lue lisää