Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Paikka pudotuspeleissä vai pudotuspelien kotietu

 
Paikka pudotuspeleissä vai pudotuspelien kotietu

Syyskuussa 2010 käynnistynyt Mestiksen runkosarja päättyy tänään keskiviikkona. 49 ottelun urakka tasan viidessä kuukaudessa on ollut todella kova haaste. Ennen kauden alkua asiantuntijat sijoittivat lohipaidat veikkauksissaan 12 joukkueen sarjassa viimeisille sijoille, mutta Kiekko-Vantaa ei kuvia ole kumarrellut, vaan joukkue on noussut vahvasti mukaan taistelemaan paikasta kevään pudotuspeleissä. Viime kauden hopeamiehistö D Team pelasi erinomaisen syyskauden, mutta keväällä meno on ollut vaisumpaa. Siitä huolimatta jyväskyläläiset taistelevat vielä runkosarjan viimeisellä kierroksella pudotuspelien kotiedusta. Illan ottelussa panokset ovat todella kovat.

Yhdeksän viimeisintä ottelua, 19 pistettä

Kun Kiekko-Vantaan joukkueesta poistui tammikuun viimeisen päivän siirtorajan kynnyksellä useita kovia pelimiehiä muihin maisemiin, moni uskoi lohipaitojen alamäen alkaneen ja puheita kevään pudotuspeleistä pidettiin vain ja ainoastaan ylisuurina haavepuheina. Lohipaidat kuitenkin hitsautuivat nopealla aikajänteellä joukkueeksi isolla jiillä ja kun valmennus Samu Kuitusen ja Pentti Hiiroksen toimesta pääsi operoimaan saman miehistön kanssa illasta toiseen, tulos alkoi näkyä otteluissa varsin nopeasti.

Kiekko-Vantaa on ottanut helmikuussa neljästä pelaamastaan ottelusta kolme voittoa ja yhteensä yhdeksän pistettä 12 mahdollisesta. Sarjakärki Jukureilta lohipaidat hakivat yhden tärkeän sarjapisteen (5-4 jatkoaikatappio Mikkelissä), LeKi kaatui Valtti Areenassa puhtaasti 3-0 ja viime viikolla joukkue katkaisi kaksi todella pitkää ´kirousta´. Ensin voittamalla Jokipojat Joensuussa jatkoajan jälkeen 4-3 (Jokipojat oli voittanut kaksikon 12 edellistä kohtaamista) ja viime perjantaina sarjakakkonen KooKoo sai kokea lohipaitojen hurjan kevätvireen Vantaalla, 3-1 kotivoitto. Edellisen kerran Kiekko-Vantaa oli voittanut KooKoon Valtti Areenassa varsinaisella peliajalla marraskuussa 2003. Kiekko-Vantaa on voittanut kuusi kotiottelua peräkkäin (maalit 20-8) ja viimeisistä yhdeksästä ottelustaan joukkue on ottanut 19 sarjapistettä 27 mahdollisesta.

D Teamin kevätkausi varsin alavireinen

D Teamin kausi on ollut kaksijakoinen. Syksyllä joukkue viihtyi pitkään sarjan aivan kuumimmassa kärjessä, se mm. voitti loka-marraskuun aikana 12 ottelua peräkkäin ja pisti Jukurit tiukille runkosarjan ykköspaikasta voittamalla mikkeliläiset kolmesti syyskauden aikana. Joulutauon jälkeen D Team voitti vielä kolme ottelua peräkkäin, mutta sen jälkeen pelatut 13 ottelua ovat tuoneet joukkueelle vain neljä voittoa ja 10 sarjapistettä 39 mahdollisesta. Viime viikonloppuna D Team kärsi kaksi niukkaa 2-3 tappiota. Ensin SaPKolle Savonlinnassa perjantaina ja lauantaina kotikaukalossa Jyväskylän Hippoksella LeKille. 10. tammikuuta D Team taisteli 4-5 (vl) vierasvoiton Jukureista (neljäs voitto sarjakärjestä kuluvalla kaudella), mutta sen jälkeen pelatut kuusi vierasottelua ovat tuoneet kuusi vierastappiota.

Mika Norjalle 14. peräkkäinen ´startti´

Kiekko-Vantaalla ei suurempia loukkaantumishuolia ole. HIFK ´nosti´ hyökkääjä Teemu Tallbergin (27 ottelua, 4+12=16) HIFK:n A-nuorten illan otteluun, joten Tallberg ei illan Vantaalla keskiviikkona pelaa. Kuumeen takia sivussa on joukkueen kapteeni, puolustaja Mikko Jortikka (43 ottelua, 2+4=6).

Lohipaitojen maalissa pelaa Mika Norja, joka on rikkonut lähes kaikki mahdolliset Kiekko-Vantaan seurahistorian Mestis-ajan maalivahtiennätykset kuluvalla kaudella. Norjalle ottelu on jo 14. peräkkäinen, edellisen kerran Kiekko-Vantaan maalissa seisoi joku muu kuin Norja, 8. tammikuuta ottelussa Jukureita vastaan, jolloin torjuntavuorossa oli HIFK:sta lainalla piipahtanut Juuso Riksman. Tuon jälkeen Norja on pelannut kaikki Kiekko-Vantaan ottelut torjuen yhteensä kahdeksan voitto-ottelua, yhden nollapelin, sekä kuusi voitto-ottelua peräkkäin Valtti Areenassa. Kotivoitot Norja on torjunut torjuntaprosentilla 95,4 % ja näissä kuudessa kotiottelussa miehen taakse on tehty yhteensä kahdeksan maalia, keskimäärin siis vain 1,33 maalia per ottelu.

Tuomo Laukkanen pelaa D Teamin kokoonpanoon

D Teamin edellisessä ottelussa maalissa torjui 18-vuotias Sami Rajaniemi, mutta keskiviikkona torjuntavastuun ottaa Niko Kaulio, joka on kuluvalla kaudella torjunut joukkueelleen yhdeksän voittoa 23 pelaamassaan ottelussa (89,6 %). D Team saa runkosarjan viimeiseen otteluun myös tärkeän hyökkääjän takaisin kokoonpanoon sairastuvan puolelta, kun 20 ottelua kuluvalla kaudella pelannut Tuomo Laukkanen pukee jälleen pelipaidan ylleen pitkän loukkaantumisen jälkeen. Viime kaudella D Teamin sisäisen pistepörssin (37 ottelua, 11+24=35) voittanut Laukkanen on tehnyt kuluvalla kaudella 21 tehopistettä (12+9) ja keskiviikkona mies johtaa D Teamin ykkösketjua. Puolustaja Yohann Auvitu (33 ottelua, 10+11=21), sekä hyökkääjä Kaarlo Jormakka (7 ottelua, 1+2=3) ovat sivussa loukkaantumisten takia.

Kuluvan kauden kohtaamiset D Teamille 2-1

Joukkueet ovat kohdanneet kuluvalla kaudella kolme kertaa. Lokakuussa Kiekko-Vantaa murjoi D Teamin jäänrakoon Valtti Areenassa Mika Norjan nollapelin myötä maalein 5-0. Marraskuussa joukkueet pelasivat yhden Mestiksen kuluvan kauden erikoisimmista otteluista Jyväskylässä. D Team johti 23 pelatun minuutin kohdalla jo 6-0, mutta sitten lohipaidat heräsivät. Vieraat nousivat kahden maalin päähän (6-4) ja viimeinen erä mentiin täysin Kiekko-Vantaan komennossa. Tasoihin asti eivät paukut kuitenkaan riittäneet, voitto lopulta D Teamille lukemin 7-4. Viimeisin keskinäinen ottelu on tammikuulta ja myös tuo ottelu pelattiin Jyväskylässä. Tällä kertaa Kiekko-Vantaan kiri tuotti yhden sarjapisteen. Lohipaidat nousivat 2-0 tilanteesta 2-2:een kolmannessa erässä, mutta D Team korjasi lopulta isomman pistepotin ottamalla 3-2 voiton jatkoajalla.

Lohipaidat tarvitsee pisteen, D Team voiton ja apuja Mikkelistä

Ja vielä kerran ne illan panokset keskiviikolle Valtti Areenaan. Jos Kiekko-Vantaa voittaa ottelun, se selviytyy pudotuspeleihin joko Jukureita tai KooKoota vastaan. Mikäli ottelu venyy jatkoajalle, myös tässä tapauksessa Kiekko-Vantaan paikka on varma, kävi jatkoajalla tai voittolaukauksissa sitten miten tahansa. Mikäli D Team voittaa varsinaisella peliajalla, Kiekko-Vantaan katseet suuntautuvat Heinolaan, missä HeKi ja KooKoo pelaavat vastakkain. KooKoon voittaessa varsinaisella peliajalla, jatkoajalla tai voittolaukauksilla Kiekko-Vantaan pudotuspelipaikka on varma vaikka joukkue keskiviikkona D Teamille häviäisikin.

Jos Kiekko-Vantaa häviää D Teamille, HeKin on voitettava KooKoo varsinaisella peliajalla, koska HeKin ottaessa kahden pisteen voiton joukkueet olisivat tasapisteissä. Tällöin paremmuuden ratkaisee maaliero ja ennen viimeistä kierrosta se on Kiekko-Vantaalla pakkasen puolella viisi maalia, HeKillä 26 maalia. D Team on ennen illan ottelua viidentenä ja se voi voitolla nousta neljänneksi ja kotietuun. Tämä vaatii samalla SaPKon tappiota Mikkelissä Jukureille.

Keskiviikkona noin kello 20:45 spekuloinnit voi lopettaa, runkosarja on silloin pelattu ja tiedetään mitkä joukkueet aloittavat taistelun  Mestiksen mestaruudesta lauantaina 19. helmikuuta.

Mestiksen tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


D Team Jyväskylä Oy - logo

D Team - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


YohannAuvitu

Yohann Auvitu

27.7.1989 Fury sur Seine, FRA
Tiedot

Kaarlo Jormakka

2.7.1988 Jyväskylän mlk
Tiedot

Niko Kaulio

24.4.1987 Jyväskylä
Tiedot

Tuomo Laukkanen

6.8.1984 Jyväskylä
Tiedot

SamiRajaniemi

Sami Rajaniemi

20.8.1992 Oulainen
Tiedot


JYPin ja KeuPan välillä pelaajaliikennettä

JYPin ja KeuPan välillä pelaajaliikennettä

JYPin ja KeuPa HT:n yhteistyö tuottaa maalivahtiliikennettä molempiin suuntiin. Juuri loukkaantumisestaan toipunut Topias Leinonen on vuokralla Keuruulla perjantaihin saakka.

Lue lisää
JYP ja maalitykki sopimukseen

JYP ja maalitykki sopimukseen

JYP on solminut jatkosopimuksen tämän kauden maalitykkinsä Robert Rooban kanssa. Jatkosopimus kattaa tulevan pelikauden 2021-2022.

Lue lisää
JYPin ja Miska Siikosen tiet eroavat

JYPin ja Miska Siikosen tiet eroavat

JYP Jyväskylä Oy ja Miska Siikonen ovat yhteisymmärryksessä purkaneet osapuolten välisen pelaajasopimuksen.

Lue lisää
JYPin ja Alex Lintuniemen tiet eroavat

JYPin ja Alex Lintuniemen tiet eroavat

JYP Jyväskylä Oy ja Alex Lintuniemi ovat yhteisymmärryksessä purkaneet osapuolten välisen pelaajasopimuksen, joka oli voimassa kaudelle 2021-2022 asti.

Lue lisää
Dallas Starsin huippulupaus Dellandrea Hurrikaanipaitaan

Dallas Starsin huippulupaus Dellandrea Hurrikaanipaitaan

NHL-seura Dallas Stars on lainannut huippulupaavan hyökkääjänsä Ty Dellandrean JYPin riveihin toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella.

Lue lisää
Maajoukkuemiesten korvaajina kokeneita kehäkettuja ja nuorta voimaa

Maajoukkuemiesten korvaajina kokeneita kehäkettuja ja nuorta voimaa

JYP Jyväskylä Oy on lainannut Mestis yhteistyöseura KeuPa HT:lta hyökkääjät Joonas Larinmaan, Janne Kumpulaisen, sekä Jani Siekkisen tulevan keskiviikon Porin vierasottelua varten.

Lue lisää