Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kumman vuoro tällä kertaa

 
Kumman vuoro tällä kertaa

Heinolan Kiekko ja Jyväskylän D Team ottavat mittaa toisistaan jo kolmannen kerran kuluvalla sarjakaudella. Edellisen Heinolan pelin D Team vei helposti tuolloin vielä hukassa olleen kotijoukkueen kustannuksella. HeKi kuitenkin haki maukkaan revanssin Jyväskylän vierailultaan. Kenelle kellot soivat tällä kertaa?

Isolla D:llä kulkee tällä hetkellä todella lujaa. Alla on huikea kuuden ottelun voittoputki, johon sisältyy voitot mm. sarjajohtaja Jukureista ja toisena olevasta K-Laserista. Myös HeKin peli kulkenut alkukauteen nähden mukavasti, joskin alla on nyt kaksi perättäistä tappiota. Heinolalaisyleisö on alkanut kotivoittojen myötä heräilemään ja viimeksi rikkoontuikin kauden yleisöennätys.

D Team saa tänä iltana vastaansa nälkäisen kotijoukkueen, joka pyörii herhiläisen lailla vastustajan kimpussa koko ottelun alusta loppuun asti. D Teamin pelitapaa Heinolan iso jää kuitenkin istuu mukavasti.

Äärimmäisen tasaisessa ja jännittävässä sarjassa tilanteet voivat heilahdella rajustikin yhden kierroksen aikana. Voitolla jyväskyläläiset nousisivat sarjakakkosiksi ja tappio saattaisi pudottaa sijoitusta pari pykälää alaspäin.

HeKi pysyisi voitolla mukavasti pudotuspeliviivan tuntumassa. Tappio puolestaan pitäisi päijäthämäläiset lähempänä karsintaviivaa.

Torstaina pelattu liigakierros voi tuoda vielä viime hetkellä joitakin muutoksia joukkueiden kokoonpanoihin.

Mestiksen tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


D Team Jyväskylä Oy - logo

D Team - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Atte Ohtamaa JYP-puolustukseen loppukauden mittaisella sopimuksella

Atte Ohtamaa JYP-puolustukseen loppukauden mittaisella sopimuksella

JYP ja puolustaja Atte Ohtamaa (38) ovat tehneet loppukautta koskevan pelaajasopimuksen. Sopimus sisältää 16.11. asti kestävän koeajan.

Lue lisää
Santeri Huovilan ja Roni Jokisen loukkaantumiset vaativat leikkaushoitoa

Santeri Huovilan ja Roni Jokisen loukkaantumiset vaativat leikkaushoitoa

JYP on saanut lisätietoa pelaajiensa Santeri Huovilan ja Roni Jokisen loukkaantumisista lääkärintutkimusten jälkeen. Molempien pelaajien loukkaantumiset vaativat leikkaushoitoa ja molemmat pelaajat ovat sivussa loppukauden.

Lue lisää
Jaatinen ja Liljamo jatkosopimuksiin – JYPin ja KeuPa HT:n yhteistyö jatkuu

Jaatinen ja Liljamo jatkosopimuksiin – JYPin ja KeuPa HT:n yhteistyö jatkuu

JYP Jyväskylä on solminut jatkosopimukset Otto Jaatisen (22) ja Topias Liljamo (24) kanssa.

Lue lisää
Harri Pesonen palaa JYPin riveihin kahden vuoden sopimuksella

Harri Pesonen palaa JYPin riveihin kahden vuoden sopimuksella

JYP Jyväskylä ja hyökkääjä Harri Pesonen (37) ovat solmineet kausia 2026–2028 koskevan pelaajasopimuksen.

Lue lisää
Salminen ja Hannikainen jatkavat JYPin maalilla myös ensi kaudella

Salminen ja Hannikainen jatkavat JYPin maalilla myös ensi kaudella

JYP on tehnyt 2-vuoden jatkosopimuksen maalivahti Otto Hannikaisen kanssa. Myös Oskari Salminen jatkaa JYPissä ensi kaudella.

Lue lisää
Alexander True JYPin hyökkäykseen vuoden pelaajasopimuksella

Alexander True JYPin hyökkäykseen vuoden pelaajasopimuksella

JYP Jyväskylä Oy ja tanskalaishyökkääjä Alexander True ovat solmineet kauden 2025–2026 kattavan pelaajasopimuksen.

Lue lisää