Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

KooKoo vei ensimmäisen päänahan

 
KooKoo vei ensimmäisen päänahan

KooKoo vei voiton ensimmäisessä välierässä D Teamista numeroin 4-2. Illan sankari oli neloskentän rymistelijä Niko Palonen.

Ottelu starttasi hyvällä coast to coast-kiekolla, jossa KooKoo onnistui kuitenkin tekemään ensimmäisen maalin. Niko Palonen ajoi maalin eteen ja iski kiekon alas vastakkaiseen kulmaan ja räjäytti Kouvolan jäähallin yleisön ensimmäistä kertaa. Kouvolalaiset jatkoivat kovaa painetta erän loppupuoliskolle, jonka jälkeen kuitenkin Olli Julkusen pelirangaistus pilasi sen. Julkunen karvasi kiekkoapuolustaja Lauri Taipaleelta, joka kaatui omiin jalkoihinsa ja iskeytyi ikävästi laitaa vasten satuttaen jalkansa - tästä tuomittiin siis pelirangaistus. Jokainen voi miettiä oliko tilanne sen arvoinen. Ensimmäinen erä päättyi kuitenkin 1-0.

Oranssimustat olivat toisen erän alussa hätää kärsimässä, kun jatkuvat kiekonmenetykset aiheuttivat vaarallisia vastahyökkäyksiä. Ensimmäiset Jani Nieminen vielä pysäytti, mutta Heikki Huovisen alas suuntautunutta vetoa ei "Hattu" pystynyt enää torjumaan. Tilanteeksi 1-1.

D Team siirtyi yllättäen jo pelissä johtoonkin, kun samainen Huovinen tökkäsi Niemiseltä jäänneen riparin maalin perukoille. Kyseinen maalikin syntyi vastahyökkäyksestä, joten jotain oli tapahduttava nyt KooKoon pelissä.

Ja niin tapahtui, kun tarjoiltiin kouvolalaisille ylivoimaa. Ika Lehkonen laittoi yllättäen neloskentän pyörittämään yv:tä ja se tuottikin välittömästi tulosta, kun Niko Palonen nuiji illan toisensa maalin edestä. Maalin jälkeen kotijoukkue löysi sellaisen hurmoksen, että jyväskyläläisille ei ollut kuin ihmeteltävää..

Ensin Mikko Tarkiainen iski kotijoukkueen johtoon Kory Bakerin komeasta syötöstä ja sen jälkeen Toni Niemen löysä veto upposi ohi Niko Kaulion. Näin ollen jo toisessa erässä lyötiin päätöslukemat taululle.

Kolmannessa erässä vierasjoukkue ei enää löytänyt aseita KooKoon kaatoon. Vaarallisimmat tilanteet siunaantuivat kotijoukkueelle ja olipa jopa Jani Nieminen lähellä maalia. Pelin loppusekunneilla Jonne Virtanen otti typerän pelirangaistuksen ryntäämisestä, mutta sentään kukaan ei loukkaantunut.

Ensimmäinen päänahka siis KooKoolle, kumman vuoro on huomenna?

Mestiksen tiedotteesta / UrheiluJyväskylä


Takaisin edelliselle sivulle


D Team Jyväskylä Oy - logo

D Team - 2009-2010 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2009-2010

Ottelut kaudella 2009-2010

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



JYPin ja KeuPan välillä pelaajaliikennettä

JYPin ja KeuPan välillä pelaajaliikennettä

JYPin ja KeuPa HT:n yhteistyö tuottaa maalivahtiliikennettä molempiin suuntiin. Juuri loukkaantumisestaan toipunut Topias Leinonen on vuokralla Keuruulla perjantaihin saakka.

Lue lisää
JYP ja maalitykki sopimukseen

JYP ja maalitykki sopimukseen

JYP on solminut jatkosopimuksen tämän kauden maalitykkinsä Robert Rooban kanssa. Jatkosopimus kattaa tulevan pelikauden 2021-2022.

Lue lisää
JYPin ja Miska Siikosen tiet eroavat

JYPin ja Miska Siikosen tiet eroavat

JYP Jyväskylä Oy ja Miska Siikonen ovat yhteisymmärryksessä purkaneet osapuolten välisen pelaajasopimuksen.

Lue lisää
JYPin ja Alex Lintuniemen tiet eroavat

JYPin ja Alex Lintuniemen tiet eroavat

JYP Jyväskylä Oy ja Alex Lintuniemi ovat yhteisymmärryksessä purkaneet osapuolten välisen pelaajasopimuksen, joka oli voimassa kaudelle 2021-2022 asti.

Lue lisää
Dallas Starsin huippulupaus Dellandrea Hurrikaanipaitaan

Dallas Starsin huippulupaus Dellandrea Hurrikaanipaitaan

NHL-seura Dallas Stars on lainannut huippulupaavan hyökkääjänsä Ty Dellandrean JYPin riveihin toistaiseksi voimassa olevalla lainasopimuksella.

Lue lisää
Maajoukkuemiesten korvaajina kokeneita kehäkettuja ja nuorta voimaa

Maajoukkuemiesten korvaajina kokeneita kehäkettuja ja nuorta voimaa

JYP Jyväskylä Oy on lainannut Mestis yhteistyöseura KeuPa HT:lta hyökkääjät Joonas Larinmaan, Janne Kumpulaisen, sekä Jani Siekkisen tulevan keskiviikon Porin vierasottelua varten.

Lue lisää