Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Koovee teki hukkareissun Jyväskylään

 

Koovee teki hukkareissun Jyväskylään


Miesten edustusjoukkue kärsi Jyväskylässä 6-3 (2-0,1-2,3-1) tappion. Ottelun alku oli vierasjoukkueelle äärimmäisen heikko, eikä vahvempi toinen eräkään enää pelastanut vieraita tappiolta, vaan kotijoukkue onnistui pitämään johtonsa loppuun asti.

Kotijoukkue iski ensimmäisen erän kolmen minuutin aikana kahdesti Juuso Heikkisen ja Lassi Kotovaaran toimesta. Alku siis mitä karmein eivätkä vieraat tästä enää toipuneetkaan erän kuluessa.

- Pelin alku oli taas täyttä myrkkyä, kuten arkivieraspeleissä aiemminkin. Ollaan mietitty erilaisia ratkaisuja joukkueen herättelemiseksi, mutta toistaiseksi mikään ei ole toiminut. Pitää varmaan tehdä jotain radikaalimpaa, kertoili Kooveen valmentaja Sami Vatanen ottelun huonosta alusta.

Toiseen erään paremmalla otteella

Koovee sai taas paremman otteen pelistä vasta toisessa erässä, mikä on leimannut joukkueen pelejä koko kauden. Toisessakaan erässä vieraat eivät saanet heti maalihanojaan auki, vaan Petri Kauko iski erän puolessa välissä lukemat 3-0:n. Erän loppuun Koovee sai paremman vaihteen päälle. Ensin Marko Lahtinen iski Lauri Hanneliuksen syötöstä ja saman minuutin sisään Mikko Immonen Valtteri Sainion syötöstä. Kooveella oli erän lopussa huikea "maalipaikka", jossa Paul Kotilainen iski pallon tyhjiin, maaliviivan yli maalin siirtyessä, mutta tuomaristo ei edes harkinnut hyväksyntää.

Kolmas erä ei alkanut sen paremmin, kuin ensimmäinenkään, vaan kotijoukkueen Veli-Matti Hynynen ja Panu Kotilainen tekivät maalin mieheen ensimmäiseen neljään minuuttiin. Lahtinen teki vielä toisen maalin Immosen syötöstä, mutta tämä ei riittänyt. Kauko iski vielä rangaistuslaukauksesta loppulukemat 6-3. Ottelun ehdoton hahmo oli kotijoukkueen maalivahti Eero Kosonen peräti 35:llä torjunnallaan. Kauko teki tehot 2+1 ja Hynynen komppasi lukemilla 1+2. Kooveen pistenikkareina toimivat Lahtinen 2+0 ja Immonen 1+1 lukemilla.

- Toinen erä oli sitten ihan täysin meidän. Ei kuitenkaan saatu tarpeeksi paikoista sisään. Toisen erän lopussa Kotilaisen maalia olisi tullut ainakin harkita mielestämme. Kolmannen erän alkuun kolisi heti omissa, joten hyvä ote menetettiin. Rankkaria ei olisi tullut viheltää, vaan se oli aiheeton. Nämä ovat toki ainoastaan meidän näkemyksiämme, kertaili Vatanen toisen ja kolmannen erän tapahtumia.

Kooveen tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Miro Tuomala Amppareiden maalille

Miro Tuomala Amppareiden maalille

Mahtavalla urallaan mm. Suomen mestaruuden, U19 MM-kultaa ja kaksi Suomen cupia voittanut Miro Tuomala liimailee palloja tulevalla kaudella Ampparinutussa.

Lue lisää
Roni Laasonen nähdään Hirvipaidassa myös kaudella 2025-26

Roni Laasonen nähdään Hirvipaidassa myös kaudella 2025-26

Mitäpä olisi toukokuu ilman Roni Laasosen jatkosopimusta! 30-vuotias laitahyökkääjä on jälleen solminut vuoden mittaisen jatkosopimuksen Happeeseen, mikä kattaa kauden 2025-26.

Lue lisää
Didrik Lillas vahvistaa Hirvilaumaa kaudella 2025-26

Didrik Lillas vahvistaa Hirvilaumaa kaudella 2025-26

Happee on tehnyt yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Didrik Lillaksen kanssa. Sopimus kattaa kauden 2025-26, eikä sisällä optioita.

Lue lisää
Petri Manninen liittyy Happeen liigajoukkueen valmennustiimiin

Petri Manninen liittyy Happeen liigajoukkueen valmennustiimiin

Todella kokenut salibandyn moniosaaja Petri Manninen liittyy Happeen liigajoukkueen valmennustiimiin. Hän toimii Iivo Pantzarin johtamassa valmennustiimissä apuvalmentajana yhdessä Jarno Hirvosen kanssa.

Lue lisää
Niko Einiö vahvistaa Hirvilaumaa 1+1 vuotisella sopimuksella

Niko Einiö vahvistaa Hirvilaumaa 1+1 vuotisella sopimuksella

Niko Einiö siirtyy LASBista Hirvilaumaan 1+1 vuotisella sopimuksella! Sopimus kattaa kauden 2025-26 ja sisältää option kaudesta 2026-27.

Lue lisää
Joel Lahti palaa Happeen liigajoukkueen vahvuuteen

Joel Lahti palaa Happeen liigajoukkueen vahvuuteen

Puolustaja Joel Lahti on tehnyt loppukautta 2024-25 koskevan sopimuksen Happeen liigajoukkueen kanssa.

Lue lisää