Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Nuoret Pesäkarhut rutistivat voiton kokeneemmista Kirittäristä

 

Nuoret Pesäkarhut rutistivat voiton kokeneemmista Kirittäristä


Pesäkarhujen hurmoksellinen viikko sai voitokkaan päätöksen, kun porilaiset kukistivat kotonaan hallitsevan mestarin Kirittäret Jyväskylästä jaksoin 2-0. Avausjakso Pesäkarhuille selkeästi 5-1 ja toinen jännittävien vaiheiden sekä loppurutistuksen jälkeen 3-2.

Kotijoukkue lähti otteluun Lapua-ottelun tavoin nuorentuneella kokoonpanolla, kun sivussa kuumeen takia olivat edelleen Hanna Hirvikoski ja Veera Svansjö. Vahvan ja rennon vireen löytänyt porilaisryhmä osoitti kuitenkin jälleen kovat taistelijan kykynsä pelaamalla erinomaista pesäpalloa suurimman osan aikaa ottelusta. 1454 katsojaa sai vielä ottelun kruunuksi nähdä Pesäkarhujen upean nousun voittoon toisen jakson viimeisellä tasoittavallaan. Heidi Kuusisto tasoitti kotiutuksellaan hienosti karanneen Emmi Viitalan ja Niina Koivusen löi voittojuoksun Kaisa Kärkkäisen edetessä. Pesäkarhujen parhaina ottelussa palkittiin Emmi Viitala ja Heidi Kuusisto, Kirittäristä palkintoraati muisti Elina Mäkeä ja Emmi-Kaisa Raitiota.

"Olihan huikea suoritus taas meidän tenavatähdiltä ja kokeneemmiltakin, kaikki täyttivät paikkansa upeasti. Lähdimme peliin samalla mentaliteetillä kuin Lapuan kaatoonkin eli eipä meidän tarvi juurikaan miettiä seuraamuksia, sen kuin pelataan vaan. Mahtava karkaaminen tasoitukseen Emmi Viitalalta, muhoslainen sanonta pakenevasta pallosta on paha polttaa toteutui siinä täydellisesti. Ja todella onnellinen olen Niina Koivusen onnistumisesta voittojuoksun lyömisessä bravuurillaan. Ninskillä onnistumisia on tullut treeneissä, nyt se siirtyi peliinkin. Kirittäristä emme saaneet kiinni Laura Nuutista ja Kaisa Salmelaa, muutoin ulkopelimme oli kyllä todella hyvää. Tämä voitto, kuten se keskiviikon Lapua-voittokin ovat tärkeitä juttuja henkisesti syksyäkin ajatellen. Nyt huilataan viikonloppu, maanantaina tehdään voimaa ja sen jälkeen aletaan valmistautua runkosarjan kahteen viimeiseen peliin, vieraspeliin Ylihärmää vastaan ja kotipeliin Seinäjokea vastaan. Tulevalla viikolla tehdään myös tiettyjä asioita vajaan kahden viikon kuluttua alkavia pudotuspelejä ajatellen. Terveystilannettamme tutkailemme rauhassa alkuviikosta", Pesäkarhujen pelinjohtaja Petri Kaijansinkko tuumaili erittäin tyytyväisenä.

Pesäkarhujen tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Pesäkarhut Pori - logo

Pesäkarhut - 2011 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


HannaHirvikoski

Hanna Hirvikoski

14.4.1987 Ulvila
Tiedot

PetriKaijansinkko

Petri Kaijansinkko

Tiedot

NiinaKoivunen

Niina Koivunen

29.3.1989
Tiedot

HeidiKuusisto

Heidi Kuusisto

Tiedot

VeeraSvansjö

Veera Svansjö

Tiedot

EmmiViitala

Emmi Viitala

Tiedot


Selina Similän pelaajasopimus Kirittäriin purettu yhteisymmärryksessä

Selina Similän pelaajasopimus Kirittäriin purettu yhteisymmärryksessä

Kirittärien ja Selina Similän välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Heikki Rantanen siirtyy Jyväskylän Loheen loppukauden mittaisella sopimuksella

Heikki Rantanen siirtyy Jyväskylän Loheen loppukauden mittaisella sopimuksella

Heikki Rantanen, 26, siirtyy pesäpalloseura Jyväskylän Loheen loppukauden mittaisella sopimuksella. Kolme ottelua Superpesistä ja 64 peliä Ykköspesistä pelannut Rantanen täyttää loppukauden ajan Lohen lukkarin tontin.

Lue lisää
Väliinjättösääntö laajenee pesäpallossa alkavalle kaudelle

Väliinjättösääntö laajenee pesäpallossa alkavalle kaudelle

Pesäpalloliiton johtokunnan elokuussa 2019 tekemällä päätöksellä lyöntivuoroja koskevat pelisäännöt uudistuvat alkavalle kaudelle Superpesiksessä ja Ykköspesiksessä.

Lue lisää
Ville Kotro siirtyy Jyväskylän Loheen 275 Superpesis-ottelun kokemuksella

Ville Kotro siirtyy Jyväskylän Loheen 275 Superpesis-ottelun kokemuksella

Ville Kotro pelaa pesäpallon Suomensarjaa Jyväskylän Lohen paidassa kesällä 2020. Kotro tuo Lohen joukkueeseen peräti 275 Superpesis-ottelun kokemuksen.

Lue lisää
Pesäpalloliitto ohjeisti korona-ajan käytännöistä

Pesäpalloliitto ohjeisti korona-ajan käytännöistä

Kansallispelimme liki 100-vuotisen historian ajan pesäpallo-ottelu on aloitettu hutunkeitolla.

Lue lisää
Pesäpallon otteluohjelmat julki - naisten Superpesiksen kausi käyntiin kuumilla paikallisotteluilla

Pesäpallon otteluohjelmat julki - naisten Superpesiksen kausi käyntiin kuumilla paikallisotteluilla

Naisten Superpesiksessä palataan tositoimiin ensimmäisenä kotimaisena palloilusarjana koronaviruspandemian aiheuttaman poikkeustilan jälkeen. Avauskierroksella nähdään neljä huippuottelua perjantaina 12.6.

Lue lisää